Yllytys tekee addiktin

Päivä nro 6

Nyt se on todistettu ja kohdattava. Olen yllytyshullu ja addiktiivinen ihminen.

Myös tipattomana.

Selväähän se, siinäkin mielessä, että koko tämä vuoden tipattomuus -ideakin lähti yllytyksestä, ja vaikka väritänkin tarinaa niin, että lupaukseni pakotettiin minusta ulos kiduttamalla, niin tosiasiassa annoin sen aika helposti ja suhteellisen oma-aloitteisestikin. Sanan pitämisestä tuli niin kova juttu, että addiktoiduin ensin siihen - ja lopulta sitä oli sitten riippuvainen siitäkin, mistä pohjimmiltaan kyse: itsestään huolen pitämisestä ja itsensä voittamisesta. Siitä ajatuksesta, että minkämoisen fiiliksen saakaan irti tekemällä jotakin niin extremeä, kuin olemalla vuoden verran ilman tippaakaan... Kokeilematta ei voi tietää. Ja hei, suorastaan pakko kokea!

Toinen hyvä yllytysaddiktiesimerkki tuli koettua tänään. Olin elämäni ensimmäistä kertaa raveissa. Vermoon mennessäni oli päivänselvää, etten pelaa euroakaan, koska en ymmärrä raveista mitään, ja koska moisiin turhuuksiin ei nyt vaan yksinkertaisesti tuhlata rahaa. Sinne tutun porukan keskelle, kaksi minuuttia kuulumisten vaihtoa totohuumassa hihkuvien ihmisten kanssa ja avot, peli oli selvä. Täysin asiaa ymmärtämättömänä ruksasin pelikuponkeja hulluna ja laitoin rahaa menemään. Tuurilla voitinkin, mutta lopputuloksena jäin silti tappiolle tuplasti voittosummani verran. Ja silti huuma on edelleen hurja, en melkeinpä malta odottaa, että pääsen kokemaan saman uudelleen! Tunnistan aivan selvästi itsessäni humaltumista vedonlyöntijännityksestä vain pienestä yllytyksestä kipinän saaneena. Tilaisuus teki hetkessä addiktin. Taitaa tosiaan olla syytä tarkkailla näitä voimia itsessään. Toisaalta tällaisten voimien ansiosta löytyy puhtia varmasti tipattomaankin, koska voitontavoitteluhuumassa tärkeäksi muodostuu myös ennen kaikkea se itsensä voittaminen.

Päivään kuului jälleen, kuinka ollakaan, myös rooli ilmaisen viinan vieraana. Ihan ensimmäiset näkemäni lonkerot muiden kourassa herättivät pientä haikeutta. Pahus, maistuisipa hyvältä, en voi ottaa edes tuollaista, en yhtäkään, mitä järkeä tässäkin nyt sitten on - jne. Ehkä minut jo vallanneen ravihuuman ansiosta en silti hetken päästä enää oikeastaan edes huomannut, että olin ilman tippaakaan. Oli vain ja ainoastaan hauskaa. En lopulta ehtinyt ajatellakaan alkoholia.

Myöhemmin lempiravintolassani ruokailemassa ja iltaa viettämässä, ihanien makujen äärellä ja ihanien cocktailien lähteillä piti vielä kokea viiden minuutin harmitus siitä, että drinkki ei sisältänyt alkoholia. Tutut drinkkitaiteilijat tosin ovat jo ottaneet tipattomani pienen mukavan kiusan kohteeksi: Juomasta todetaan, että no-siinä-ei-siis-alkoholi-MAISTU tai se tehdään mahdollisimman alkoholillisen drinkin näköiseksi cocktail-laseineen, koristehärpäkkeineen ja pilleineen, jotta jokainen tipattomastani tietävä LUULISI minun retkahtaneen jo alkumetreillä. Tästä läpästä on jo nyt parissa illassa muodostunut niin hauskaa huumoria, että luulenpa saaneeni kokea sen ansiosta sellaisia hauskoja hetkiä, joita ilman jäisin jos tilaisin jotakin normaalia. Ilman kuplivaakin voi siis todellakin olla iloa, vieläpä aivan uudenlaista hauskaa - ja itse asiassa juurikin sen ansiosta, että on ilman. Sitä paitsi, kupliihan se sodakin.

Vietimme iltaa parin ystäväni ystävän kanssa. Toinen heistä sattui myös olemaan tipattomalla. Näin tipatonkuussa ja uuden vuoden lupausten ja vedonlyöntien kulta-aikaanhan tämä ei ole tietenkään tavatonta. Illanistumista helpotti henkisesti se, ettei ollut porukan ainoa outo, ja että ne pari muuta alkoholillistakin olivat kohtuulla liikenteessä eivätkä räkäkännissä. Tipatontoveriltani omin myös uuden juomavaihtoehdon jo kovin kuluttamani sodan, ei niin innostavan kokiksen ja kaikenmaailman mehudrinkkien oheen: Russian ILMAN vodkaa. Sama maku, sama meininki, sama fiilis, ilman sellaisia sivuvaikutuksia, kuin mokat ja krapulat. Mahtavaa!

Kun päivä ja ilta ovat olleet mukavia, ruoka hyvää ja seura loistavaa, on selvästi ilo yllä ja meininki katossa ilman alkoholiakin. Niiden ja hyvän fiiliksen yllyttämänä ei ole minkäännäköistä estettä kuumottaa täysillä tanssilattialla biisistä toiseen. Musiikki ja tanssihan ovat ykkösaddiktioitani, ja se tästä nyt puuttuisikin, jollei niihin pystyisi koukuttamaan itseään ilman alkoholia!

Näköjään ei riipu myöskään mitenkään alkoholista se, törmäänkö tolppaan vai en... Eli juu, kompuroin russian-selvänäkin, enkä tästä lähtien voi enää selitellä asiaa alkoholilla - eikä kukaan muu väittää minun juoneen liikaa, mikäli kömpelöin.

Veljeni oli pakko maistaa juomaani, kun ei uskonut sen voivan olla holitonta, koska minulla oli niin hauskaa. Ravintolansa meininkiä tarkkaillut ravintolapäällikkö bongasi menoni ja totesi: "Kato nyt sua, et sä VOI olla selvin päin!"

Hei, kamoon, voinpa. Helposti. Taidan tarvita addiktioiden huumaa, mutta en silti tippaakaan!

Itseänikin oikein hämmästyttää, miten mahtava ilta oli baarissa ilman alkoholia. Aivan yhtä hauska, ellei hauskempi. Ihan sama meininki - paitsi parempi.