Päivä nro 15
Something's going on!
Aikainen herätys. Liian lyhyet yöunet, mutta reipas fiilis. Aamukävely pakkasessa. Siis mitä ihmettä! En mennyt palaveriin taksilla, vaan hyötyliikuin! Kävelin. Pakkasessa. Heti aamulla. Enkä vielä näin iltaan mennessä ole toipunut siitä, että repäisin näin extremesti vastaan vanhoja tapojani. Ja siitä huolimatta olin vielä perilläkin ajoissa. Jotain on nyt pahasti mullistumassa.
There's no business like show business!
Pitkä mutta mahtava palaveri. Ihanien persoonien ja ihailemieni ammattilaisten kanssa etuoikeutetussa maailmassa. Yksi niistä päivistä, jolloin taas sisäistyi syvälle asti se, miten hienojen ilmiöiden parissa sitä saakaan työskennellä.
It's a girl!
Lounastauon vietin sairaalassa - mutta onnen merkeissä. Veljeni perheeseen odotetaan toista lasta, ja sain kunnian olla mukana pitämässä kädestä ja katsomassa ruudulta tulevan perheenjäsenen sydämensykettä ja tutkimassa kasvojen profiilin yhdennäköisyyttä vanhempiin verrattuna. Rakas kummipoikani saa pikkusiskon!
Feeling alive!
Illalla otin salillisen. Siis treeniä. Onko ihanampaa, kuin huomata kuntonsa kohonneen? Onko parempaa fiilistä, kuin treenin ja saunan jälkeen? No ei ole.
Love what you do!
Edellämainittujen lomassa, ennen ja jälkeen, ohjelmassa oli perustoimistorottailua, mutta poikkeuksellisen jouhevaa ja tehokasta sellaista - asiat etenevät ja taakat kevenevät. Joskus niinkin, laitan tämän päivän muiston varastoon niitä tökkiviä työhetkiä varten. Yritän niiden tullen muistaa myös, että asennekin saattaa vaikuttaa duunikuvioiden sujuvuuteen.
Drunk on life!
Kuka tarvitsee alkoholia? En minä ainakaan. En tänään ainakaan.
maanantai 16. tammikuuta 2012
sunnuntai 15. tammikuuta 2012
Ihmiskoe
Päivä nro 14
Täs on nyt ollu vähän... Kaikenlaista. Siis että ei ole ehtinyt blogia päivittää - eikä edes miettiä tippaakaan. Töitä, töitä, töitä, ei muuta - muutamaa salitreeniä lukuunottamatta. Epäonnistuneita unirytmin muutosyrityksiä. Välillä on käynyt mielessä, että tulisiko uni paremmin jos ottaisi yömyssyn... Mutta mielessä ei kuitenkaan ole käynyt sitä kokeilla.
Noihin salillisiin ja niitä edeltäviin päiviin ei mitään tippoja olisi tietenkään normaalistikaan mahtunut. Joten ei tarvetta mitenkään normaalia ihmeellisemmille ponnistuksille. Eikä kovasti myöskään tilanteita, joissa olisi joutunut selittelemään ihmettelyn kohteena tai käyttämään voimia itsensä voittamiseen. Eilen jälleen eräässä ilmaisen tarjonnan tilaisuudessa harmitti kyllä hetkisen, mutta taas oli lopulta ilmankin niin hauskaa, ettei sen hetken päästä tuntunut enää missään. Varsinkaan, kun seurakin oli tipatonta ja silti tai juuri siksi erityisen hyvää.
Tänään ovat täyttyneet ensimmäiset kaksi viikkoa tipattomana. Vähän kuin vahingossa tai huomaamatta jopa! Olen ollut usein 1-2kk tipattomilla, ja silloin on kaksikin viikkoa (etenkin nämä ensimmäiset kaksi!) tuntuneet kaikkein vaikeimmilta. Ehkä moninkertaisesti pidempään tipattomaan valmistautuminen henkisesti (ja moninekertaisella juomismäärällä ennakkovarautuminen ns. nestemäisesti...) ovat kypsyttäneet siihen, että tämä kaksi viikkoa ei ole tuntunut missään, vaan on ollut vain tervetullutta.
No, eipä kahdessa viikossa vielä kovasti haastettakaan ole, joten en aio nuolaista ennenkuin tipahtaa. Vasta alustavaa testiähän tämä tähän asti. Luin tuossa juuri suunnitteilla olevasta ihmiskokeesta liittyen aasialaisen puun ainesosaan, joka oletettavasti estää humalan ja krapulan. Itse sanoisin, että myös suomalainen täystipaton estää huomattavan helposti humalan ja krapulan, ainakin jo käynnistetyn ihmiskokeen tähänastisten empiiristen tutkimustulosten mukaan. Hyvä olo, hyvä mieli.
Nimim. Kaksi viikkoa takana, viisikymmentä edessä.
Täs on nyt ollu vähän... Kaikenlaista. Siis että ei ole ehtinyt blogia päivittää - eikä edes miettiä tippaakaan. Töitä, töitä, töitä, ei muuta - muutamaa salitreeniä lukuunottamatta. Epäonnistuneita unirytmin muutosyrityksiä. Välillä on käynyt mielessä, että tulisiko uni paremmin jos ottaisi yömyssyn... Mutta mielessä ei kuitenkaan ole käynyt sitä kokeilla.
Noihin salillisiin ja niitä edeltäviin päiviin ei mitään tippoja olisi tietenkään normaalistikaan mahtunut. Joten ei tarvetta mitenkään normaalia ihmeellisemmille ponnistuksille. Eikä kovasti myöskään tilanteita, joissa olisi joutunut selittelemään ihmettelyn kohteena tai käyttämään voimia itsensä voittamiseen. Eilen jälleen eräässä ilmaisen tarjonnan tilaisuudessa harmitti kyllä hetkisen, mutta taas oli lopulta ilmankin niin hauskaa, ettei sen hetken päästä tuntunut enää missään. Varsinkaan, kun seurakin oli tipatonta ja silti tai juuri siksi erityisen hyvää.
Tänään ovat täyttyneet ensimmäiset kaksi viikkoa tipattomana. Vähän kuin vahingossa tai huomaamatta jopa! Olen ollut usein 1-2kk tipattomilla, ja silloin on kaksikin viikkoa (etenkin nämä ensimmäiset kaksi!) tuntuneet kaikkein vaikeimmilta. Ehkä moninkertaisesti pidempään tipattomaan valmistautuminen henkisesti (ja moninekertaisella juomismäärällä ennakkovarautuminen ns. nestemäisesti...) ovat kypsyttäneet siihen, että tämä kaksi viikkoa ei ole tuntunut missään, vaan on ollut vain tervetullutta.
No, eipä kahdessa viikossa vielä kovasti haastettakaan ole, joten en aio nuolaista ennenkuin tipahtaa. Vasta alustavaa testiähän tämä tähän asti. Luin tuossa juuri suunnitteilla olevasta ihmiskokeesta liittyen aasialaisen puun ainesosaan, joka oletettavasti estää humalan ja krapulan. Itse sanoisin, että myös suomalainen täystipaton estää huomattavan helposti humalan ja krapulan, ainakin jo käynnistetyn ihmiskokeen tähänastisten empiiristen tutkimustulosten mukaan. Hyvä olo, hyvä mieli.
Nimim. Kaksi viikkoa takana, viisikymmentä edessä.
P.S. Tsiisus! 50!!! VIIKKOA!!! Ounou...
maanantai 9. tammikuuta 2012
Suosituksia
Päivä nro 8
Ovatko suositusten mukaiset alkoholimäärät ja alkoholittomuusajat yllättävän paljon vai yllättävän vähän? Itse sanoisin, että on yllättävän pieni määrä, minkä suositukset nimeävät suurkulutuksen rajaksi. Ja on myös yllättävän pieni aikamäärä, mitä tutkijat suosittelevat riittäväksi alkoholittomuusajaksi viikossa.
Joka tapauksessa itseni kohdalla tämä nolla alkoholiannosta viikon aikana ja kahdeksan alkoholitonta päivää putkeen ovat jo nyt saaneet olon paremmaksi kuin mikään minimimäärä alkoholia, tai etenkään tuo suositeltu minimiaika ilman alkoholia. Hyvä niin.
Tänään päivään mahtui sekä suurinta iloa että suurinta potutusta, ja kummankin kokeminen ilman sumuverhoa tuntuu mielessä selkeältä käsitellä. Tosin jälleen on sanottava, että perusmaanantaina tuskin olisi normaalistikaan ollut kummempaa sumuverhoa. Olo on hyvä, mutta ei tässä mitään extreme-kokemuksia vielä ihmetellä. Kuitenkin voi jo suositella.
Eteenpäin!
Ovatko suositusten mukaiset alkoholimäärät ja alkoholittomuusajat yllättävän paljon vai yllättävän vähän? Itse sanoisin, että on yllättävän pieni määrä, minkä suositukset nimeävät suurkulutuksen rajaksi. Ja on myös yllättävän pieni aikamäärä, mitä tutkijat suosittelevat riittäväksi alkoholittomuusajaksi viikossa.
Joka tapauksessa itseni kohdalla tämä nolla alkoholiannosta viikon aikana ja kahdeksan alkoholitonta päivää putkeen ovat jo nyt saaneet olon paremmaksi kuin mikään minimimäärä alkoholia, tai etenkään tuo suositeltu minimiaika ilman alkoholia. Hyvä niin.
Tänään päivään mahtui sekä suurinta iloa että suurinta potutusta, ja kummankin kokeminen ilman sumuverhoa tuntuu mielessä selkeältä käsitellä. Tosin jälleen on sanottava, että perusmaanantaina tuskin olisi normaalistikaan ollut kummempaa sumuverhoa. Olo on hyvä, mutta ei tässä mitään extreme-kokemuksia vielä ihmetellä. Kuitenkin voi jo suositella.
Eteenpäin!
sunnuntai 8. tammikuuta 2012
Ei krapulaa!
Päivä nro 7
On yksinkertaisesti aivan uskomatonta, miten hyvä olo on ihmisellä hauskan baari-illan jälkeen, kun ei ole juonut tippaakaan. Ihanaa, ettei oma tipattomani ole tyssännyt alkuunsa, vaikka välillä huomaakin sellaisia automatisoituneita ajatuksia, kuin "ensimmäiseksi otan kyllä lonkeron" tai "fiilis on vielä vähän hiljanen, mut kyl se tästä vielä lähtee muutaman drinkin jälkeen".
Toistaiseksi en ole ratkaisevalla hetkellä unohtanut projektiani, en perunut päätöstäni, sortunut ympäristön paineessa tai ajautunut automaattivauhtiin. Mutta tässähän olikin vasta tämä ensimmäinen viikko... Mietin tosissani edelleen, että pystynkö tosiaan ja onnistunko. Samalla olen jokseenkin malttamaton sen suhteen, että minkämoinen voikaan olo olla 51 viikon päästä, kun vain yhden viikon seurauksena mieli on näin korkealla!
On yksinkertaisesti aivan uskomatonta, miten hyvä olo on ihmisellä hauskan baari-illan jälkeen, kun ei ole juonut tippaakaan. Ihanaa, ettei oma tipattomani ole tyssännyt alkuunsa, vaikka välillä huomaakin sellaisia automatisoituneita ajatuksia, kuin "ensimmäiseksi otan kyllä lonkeron" tai "fiilis on vielä vähän hiljanen, mut kyl se tästä vielä lähtee muutaman drinkin jälkeen".
Toistaiseksi en ole ratkaisevalla hetkellä unohtanut projektiani, en perunut päätöstäni, sortunut ympäristön paineessa tai ajautunut automaattivauhtiin. Mutta tässähän olikin vasta tämä ensimmäinen viikko... Mietin tosissani edelleen, että pystynkö tosiaan ja onnistunko. Samalla olen jokseenkin malttamaton sen suhteen, että minkämoinen voikaan olo olla 51 viikon päästä, kun vain yhden viikon seurauksena mieli on näin korkealla!
lauantai 7. tammikuuta 2012
Yllytys tekee addiktin
Päivä nro 6
Nyt se on todistettu ja kohdattava. Olen yllytyshullu ja addiktiivinen ihminen.
Myös tipattomana.
Selväähän se, siinäkin mielessä, että koko tämä vuoden tipattomuus -ideakin lähti yllytyksestä, ja vaikka väritänkin tarinaa niin, että lupaukseni pakotettiin minusta ulos kiduttamalla, niin tosiasiassa annoin sen aika helposti ja suhteellisen oma-aloitteisestikin. Sanan pitämisestä tuli niin kova juttu, että addiktoiduin ensin siihen - ja lopulta sitä oli sitten riippuvainen siitäkin, mistä pohjimmiltaan kyse: itsestään huolen pitämisestä ja itsensä voittamisesta. Siitä ajatuksesta, että minkämoisen fiiliksen saakaan irti tekemällä jotakin niin extremeä, kuin olemalla vuoden verran ilman tippaakaan... Kokeilematta ei voi tietää. Ja hei, suorastaan pakko kokea!
Toinen hyvä yllytysaddiktiesimerkki tuli koettua tänään. Olin elämäni ensimmäistä kertaa raveissa. Vermoon mennessäni oli päivänselvää, etten pelaa euroakaan, koska en ymmärrä raveista mitään, ja koska moisiin turhuuksiin ei nyt vaan yksinkertaisesti tuhlata rahaa. Sinne tutun porukan keskelle, kaksi minuuttia kuulumisten vaihtoa totohuumassa hihkuvien ihmisten kanssa ja avot, peli oli selvä. Täysin asiaa ymmärtämättömänä ruksasin pelikuponkeja hulluna ja laitoin rahaa menemään. Tuurilla voitinkin, mutta lopputuloksena jäin silti tappiolle tuplasti voittosummani verran. Ja silti huuma on edelleen hurja, en melkeinpä malta odottaa, että pääsen kokemaan saman uudelleen! Tunnistan aivan selvästi itsessäni humaltumista vedonlyöntijännityksestä vain pienestä yllytyksestä kipinän saaneena. Tilaisuus teki hetkessä addiktin. Taitaa tosiaan olla syytä tarkkailla näitä voimia itsessään. Toisaalta tällaisten voimien ansiosta löytyy puhtia varmasti tipattomaankin, koska voitontavoitteluhuumassa tärkeäksi muodostuu myös ennen kaikkea se itsensä voittaminen.
Päivään kuului jälleen, kuinka ollakaan, myös rooli ilmaisen viinan vieraana. Ihan ensimmäiset näkemäni lonkerot muiden kourassa herättivät pientä haikeutta. Pahus, maistuisipa hyvältä, en voi ottaa edes tuollaista, en yhtäkään, mitä järkeä tässäkin nyt sitten on - jne. Ehkä minut jo vallanneen ravihuuman ansiosta en silti hetken päästä enää oikeastaan edes huomannut, että olin ilman tippaakaan. Oli vain ja ainoastaan hauskaa. En lopulta ehtinyt ajatellakaan alkoholia.
Myöhemmin lempiravintolassani ruokailemassa ja iltaa viettämässä, ihanien makujen äärellä ja ihanien cocktailien lähteillä piti vielä kokea viiden minuutin harmitus siitä, että drinkki ei sisältänyt alkoholia. Tutut drinkkitaiteilijat tosin ovat jo ottaneet tipattomani pienen mukavan kiusan kohteeksi: Juomasta todetaan, että no-siinä-ei-siis-alkoholi-MAISTU tai se tehdään mahdollisimman alkoholillisen drinkin näköiseksi cocktail-laseineen, koristehärpäkkeineen ja pilleineen, jotta jokainen tipattomastani tietävä LUULISI minun retkahtaneen jo alkumetreillä. Tästä läpästä on jo nyt parissa illassa muodostunut niin hauskaa huumoria, että luulenpa saaneeni kokea sen ansiosta sellaisia hauskoja hetkiä, joita ilman jäisin jos tilaisin jotakin normaalia. Ilman kuplivaakin voi siis todellakin olla iloa, vieläpä aivan uudenlaista hauskaa - ja itse asiassa juurikin sen ansiosta, että on ilman. Sitä paitsi, kupliihan se sodakin.
Vietimme iltaa parin ystäväni ystävän kanssa. Toinen heistä sattui myös olemaan tipattomalla. Näin tipatonkuussa ja uuden vuoden lupausten ja vedonlyöntien kulta-aikaanhan tämä ei ole tietenkään tavatonta. Illanistumista helpotti henkisesti se, ettei ollut porukan ainoa outo, ja että ne pari muuta alkoholillistakin olivat kohtuulla liikenteessä eivätkä räkäkännissä. Tipatontoveriltani omin myös uuden juomavaihtoehdon jo kovin kuluttamani sodan, ei niin innostavan kokiksen ja kaikenmaailman mehudrinkkien oheen: Russian ILMAN vodkaa. Sama maku, sama meininki, sama fiilis, ilman sellaisia sivuvaikutuksia, kuin mokat ja krapulat. Mahtavaa!
Kun päivä ja ilta ovat olleet mukavia, ruoka hyvää ja seura loistavaa, on selvästi ilo yllä ja meininki katossa ilman alkoholiakin. Niiden ja hyvän fiiliksen yllyttämänä ei ole minkäännäköistä estettä kuumottaa täysillä tanssilattialla biisistä toiseen. Musiikki ja tanssihan ovat ykkösaddiktioitani, ja se tästä nyt puuttuisikin, jollei niihin pystyisi koukuttamaan itseään ilman alkoholia!
Näköjään ei riipu myöskään mitenkään alkoholista se, törmäänkö tolppaan vai en... Eli juu, kompuroin russian-selvänäkin, enkä tästä lähtien voi enää selitellä asiaa alkoholilla - eikä kukaan muu väittää minun juoneen liikaa, mikäli kömpelöin.
Veljeni oli pakko maistaa juomaani, kun ei uskonut sen voivan olla holitonta, koska minulla oli niin hauskaa. Ravintolansa meininkiä tarkkaillut ravintolapäällikkö bongasi menoni ja totesi: "Kato nyt sua, et sä VOI olla selvin päin!"
Hei, kamoon, voinpa. Helposti. Taidan tarvita addiktioiden huumaa, mutta en silti tippaakaan!
Itseänikin oikein hämmästyttää, miten mahtava ilta oli baarissa ilman alkoholia. Aivan yhtä hauska, ellei hauskempi. Ihan sama meininki - paitsi parempi.
Nyt se on todistettu ja kohdattava. Olen yllytyshullu ja addiktiivinen ihminen.
Myös tipattomana.
Selväähän se, siinäkin mielessä, että koko tämä vuoden tipattomuus -ideakin lähti yllytyksestä, ja vaikka väritänkin tarinaa niin, että lupaukseni pakotettiin minusta ulos kiduttamalla, niin tosiasiassa annoin sen aika helposti ja suhteellisen oma-aloitteisestikin. Sanan pitämisestä tuli niin kova juttu, että addiktoiduin ensin siihen - ja lopulta sitä oli sitten riippuvainen siitäkin, mistä pohjimmiltaan kyse: itsestään huolen pitämisestä ja itsensä voittamisesta. Siitä ajatuksesta, että minkämoisen fiiliksen saakaan irti tekemällä jotakin niin extremeä, kuin olemalla vuoden verran ilman tippaakaan... Kokeilematta ei voi tietää. Ja hei, suorastaan pakko kokea!
Toinen hyvä yllytysaddiktiesimerkki tuli koettua tänään. Olin elämäni ensimmäistä kertaa raveissa. Vermoon mennessäni oli päivänselvää, etten pelaa euroakaan, koska en ymmärrä raveista mitään, ja koska moisiin turhuuksiin ei nyt vaan yksinkertaisesti tuhlata rahaa. Sinne tutun porukan keskelle, kaksi minuuttia kuulumisten vaihtoa totohuumassa hihkuvien ihmisten kanssa ja avot, peli oli selvä. Täysin asiaa ymmärtämättömänä ruksasin pelikuponkeja hulluna ja laitoin rahaa menemään. Tuurilla voitinkin, mutta lopputuloksena jäin silti tappiolle tuplasti voittosummani verran. Ja silti huuma on edelleen hurja, en melkeinpä malta odottaa, että pääsen kokemaan saman uudelleen! Tunnistan aivan selvästi itsessäni humaltumista vedonlyöntijännityksestä vain pienestä yllytyksestä kipinän saaneena. Tilaisuus teki hetkessä addiktin. Taitaa tosiaan olla syytä tarkkailla näitä voimia itsessään. Toisaalta tällaisten voimien ansiosta löytyy puhtia varmasti tipattomaankin, koska voitontavoitteluhuumassa tärkeäksi muodostuu myös ennen kaikkea se itsensä voittaminen.
Päivään kuului jälleen, kuinka ollakaan, myös rooli ilmaisen viinan vieraana. Ihan ensimmäiset näkemäni lonkerot muiden kourassa herättivät pientä haikeutta. Pahus, maistuisipa hyvältä, en voi ottaa edes tuollaista, en yhtäkään, mitä järkeä tässäkin nyt sitten on - jne. Ehkä minut jo vallanneen ravihuuman ansiosta en silti hetken päästä enää oikeastaan edes huomannut, että olin ilman tippaakaan. Oli vain ja ainoastaan hauskaa. En lopulta ehtinyt ajatellakaan alkoholia.
Myöhemmin lempiravintolassani ruokailemassa ja iltaa viettämässä, ihanien makujen äärellä ja ihanien cocktailien lähteillä piti vielä kokea viiden minuutin harmitus siitä, että drinkki ei sisältänyt alkoholia. Tutut drinkkitaiteilijat tosin ovat jo ottaneet tipattomani pienen mukavan kiusan kohteeksi: Juomasta todetaan, että no-siinä-ei-siis-alkoholi-MAISTU tai se tehdään mahdollisimman alkoholillisen drinkin näköiseksi cocktail-laseineen, koristehärpäkkeineen ja pilleineen, jotta jokainen tipattomastani tietävä LUULISI minun retkahtaneen jo alkumetreillä. Tästä läpästä on jo nyt parissa illassa muodostunut niin hauskaa huumoria, että luulenpa saaneeni kokea sen ansiosta sellaisia hauskoja hetkiä, joita ilman jäisin jos tilaisin jotakin normaalia. Ilman kuplivaakin voi siis todellakin olla iloa, vieläpä aivan uudenlaista hauskaa - ja itse asiassa juurikin sen ansiosta, että on ilman. Sitä paitsi, kupliihan se sodakin.
Vietimme iltaa parin ystäväni ystävän kanssa. Toinen heistä sattui myös olemaan tipattomalla. Näin tipatonkuussa ja uuden vuoden lupausten ja vedonlyöntien kulta-aikaanhan tämä ei ole tietenkään tavatonta. Illanistumista helpotti henkisesti se, ettei ollut porukan ainoa outo, ja että ne pari muuta alkoholillistakin olivat kohtuulla liikenteessä eivätkä räkäkännissä. Tipatontoveriltani omin myös uuden juomavaihtoehdon jo kovin kuluttamani sodan, ei niin innostavan kokiksen ja kaikenmaailman mehudrinkkien oheen: Russian ILMAN vodkaa. Sama maku, sama meininki, sama fiilis, ilman sellaisia sivuvaikutuksia, kuin mokat ja krapulat. Mahtavaa!
Kun päivä ja ilta ovat olleet mukavia, ruoka hyvää ja seura loistavaa, on selvästi ilo yllä ja meininki katossa ilman alkoholiakin. Niiden ja hyvän fiiliksen yllyttämänä ei ole minkäännäköistä estettä kuumottaa täysillä tanssilattialla biisistä toiseen. Musiikki ja tanssihan ovat ykkösaddiktioitani, ja se tästä nyt puuttuisikin, jollei niihin pystyisi koukuttamaan itseään ilman alkoholia!
Näköjään ei riipu myöskään mitenkään alkoholista se, törmäänkö tolppaan vai en... Eli juu, kompuroin russian-selvänäkin, enkä tästä lähtien voi enää selitellä asiaa alkoholilla - eikä kukaan muu väittää minun juoneen liikaa, mikäli kömpelöin.
Veljeni oli pakko maistaa juomaani, kun ei uskonut sen voivan olla holitonta, koska minulla oli niin hauskaa. Ravintolansa meininkiä tarkkaillut ravintolapäällikkö bongasi menoni ja totesi: "Kato nyt sua, et sä VOI olla selvin päin!"
Hei, kamoon, voinpa. Helposti. Taidan tarvita addiktioiden huumaa, mutta en silti tippaakaan!
Itseänikin oikein hämmästyttää, miten mahtava ilta oli baarissa ilman alkoholia. Aivan yhtä hauska, ellei hauskempi. Ihan sama meininki - paitsi parempi.
perjantai 6. tammikuuta 2012
5 down, 360 to go
Päivä nro 5
Hyvä uni, parempi mieli. Hyvä treeni, parempi mieli. Hyvä ruoka, parempi mieli. Hyvä leffa, parempi mieli.
Ei mikään vapaapäivä itsellä, vaikka muilla tuntuu olevan. Mutta perjantai ja muiden vapaapäivän ansiosta mahdollisuus jonkin verran relatakin. Onneksi ei tarvitse lähteä mihinkään. Onneksi ei edes niihin ilmaisen viinan bileisiin, jotka taas olisivat olleet kalenterissa. Muut juhlikoot ja juokoot. Itse nautin nyt muutaman tunnin ajan siitä, ettei tarvitse juhlia. Eikä juoda. Yhtään. Kyllä. Nautin.
Ja mietin, miten toinen olo olikaan eilen, kun nyt, näin vuorokausi myöhemmin viimeinen asia, mitä kaipaa, olisi drinkki - täysin eilisen hengen vastaisesti. Hyvä niin.
Hyvä uni, parempi mieli. Hyvä treeni, parempi mieli. Hyvä ruoka, parempi mieli. Hyvä leffa, parempi mieli.
Ei mikään vapaapäivä itsellä, vaikka muilla tuntuu olevan. Mutta perjantai ja muiden vapaapäivän ansiosta mahdollisuus jonkin verran relatakin. Onneksi ei tarvitse lähteä mihinkään. Onneksi ei edes niihin ilmaisen viinan bileisiin, jotka taas olisivat olleet kalenterissa. Muut juhlikoot ja juokoot. Itse nautin nyt muutaman tunnin ajan siitä, ettei tarvitse juhlia. Eikä juoda. Yhtään. Kyllä. Nautin.
Ja mietin, miten toinen olo olikaan eilen, kun nyt, näin vuorokausi myöhemmin viimeinen asia, mitä kaipaa, olisi drinkki - täysin eilisen hengen vastaisesti. Hyvä niin.
torstai 5. tammikuuta 2012
I need a drink!
Päivä nro 4
Nukuin pommiin. Vain 20 minuuttia, mutta senkin seuraukset kyllä huomasi. Tuli kiire. Kännykkä sammuili, jopa kesken puheluiden. Läppäri ylikuumeni ja tilttasi täydellisesti pahimmalla hetkellä. Yhteydet pätkivät niin puhelinverkossa kuin internetissäkin. Kaikki mahdollinen tekniikka tökki. Kaikki juuri kiireisimpänä aamuna. Asiat kestivät kolme kertaa pidempään kuin olin suunnitellut ja kuusi kertaa pidempään kuin olisi pitänyt. Odottelemista. Säätöjä ja vääntöjä ja ajantuhlaamisia. Päällekkäisyyksiä. Ylikuormittumista. Huonoja uutisia. Epätietoisuutta. Väärinkäsityksiä. Jouduin perumaan yhden palaverin viime tipassa saadakseni akuutimmat tulipalot sammutettua. Jouduin perumaan salitreenit viime tipassa samasta syystä. Univelkaa. Väsymystä. Ahdistusta. Henkilökohtaisen elämän haasteita. Vaikeuksia ehtiä syömään. Vaikeuksia ehtiä hengittämään. Vaikeuksia PYSTYÄ hengittämään.
Päivän lopussa ei mikään olisi maistunut paremmin kuin drinkki. Huomasin ajatusten täyttyvän drinkinkaipuusta sitä varmemmin mitä pidemmälle ja pahemmiksi vastoinkäymiset etenivät. Ei todellakaan kyse nyt mistään pään täyttämisestä yörillumisella ja ämpärillisellä alkoholia. Vaan ainoastaan yksi drinkki. Yksi joku jotain. Vaikka pienikin. Normaalisti tällaisen päivän päätteeksi olisikin saattanut maistua yksi lonkero, yksi cocktail tai yksi vodkakarpalo. Ei enempää. No, ehkä toinenkin. Mutta edes yksi. Kamoon, ihan vaan yksi. Se olisi ollut vähintäänkin kohtuullista.
Tuntui vähintäänkin kohtuuttomalta jättää itsensä ilman tippaakaan. Mutta auta armias, jos olisin sortunut jo neljäntenä päivänä. Kyllä minulla nyt sentään sitä enemmän on tahdonlujuutta, vaikka päivä olikin kyllä suorastaan karmea. Olisikohan se sitten kuitenkaan tuntunut vähemmän karmealta loppumetreillä yhden drinkin ansiosta? Sodavesi, hyvä musiikki ja öinen chat-avautuminen ystävän kanssa tuntuivat lopulta helpottavan nekin.
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Maailma on pystyssä edelleen. Päivästä jäi lopulta jäljelle lähinnä kysymys siitä, että miksi ihmeessä tuon kaiken keskellä mielessä kummitteli drinkki. Yksikään.
Nukuin pommiin. Vain 20 minuuttia, mutta senkin seuraukset kyllä huomasi. Tuli kiire. Kännykkä sammuili, jopa kesken puheluiden. Läppäri ylikuumeni ja tilttasi täydellisesti pahimmalla hetkellä. Yhteydet pätkivät niin puhelinverkossa kuin internetissäkin. Kaikki mahdollinen tekniikka tökki. Kaikki juuri kiireisimpänä aamuna. Asiat kestivät kolme kertaa pidempään kuin olin suunnitellut ja kuusi kertaa pidempään kuin olisi pitänyt. Odottelemista. Säätöjä ja vääntöjä ja ajantuhlaamisia. Päällekkäisyyksiä. Ylikuormittumista. Huonoja uutisia. Epätietoisuutta. Väärinkäsityksiä. Jouduin perumaan yhden palaverin viime tipassa saadakseni akuutimmat tulipalot sammutettua. Jouduin perumaan salitreenit viime tipassa samasta syystä. Univelkaa. Väsymystä. Ahdistusta. Henkilökohtaisen elämän haasteita. Vaikeuksia ehtiä syömään. Vaikeuksia ehtiä hengittämään. Vaikeuksia PYSTYÄ hengittämään.
Päivän lopussa ei mikään olisi maistunut paremmin kuin drinkki. Huomasin ajatusten täyttyvän drinkinkaipuusta sitä varmemmin mitä pidemmälle ja pahemmiksi vastoinkäymiset etenivät. Ei todellakaan kyse nyt mistään pään täyttämisestä yörillumisella ja ämpärillisellä alkoholia. Vaan ainoastaan yksi drinkki. Yksi joku jotain. Vaikka pienikin. Normaalisti tällaisen päivän päätteeksi olisikin saattanut maistua yksi lonkero, yksi cocktail tai yksi vodkakarpalo. Ei enempää. No, ehkä toinenkin. Mutta edes yksi. Kamoon, ihan vaan yksi. Se olisi ollut vähintäänkin kohtuullista.
Tuntui vähintäänkin kohtuuttomalta jättää itsensä ilman tippaakaan. Mutta auta armias, jos olisin sortunut jo neljäntenä päivänä. Kyllä minulla nyt sentään sitä enemmän on tahdonlujuutta, vaikka päivä olikin kyllä suorastaan karmea. Olisikohan se sitten kuitenkaan tuntunut vähemmän karmealta loppumetreillä yhden drinkin ansiosta? Sodavesi, hyvä musiikki ja öinen chat-avautuminen ystävän kanssa tuntuivat lopulta helpottavan nekin.
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Maailma on pystyssä edelleen. Päivästä jäi lopulta jäljelle lähinnä kysymys siitä, että miksi ihmeessä tuon kaiken keskellä mielessä kummitteli drinkki. Yksikään.
keskiviikko 4. tammikuuta 2012
Ilmaisen viinan bileet!
Päivä nro 3
Join ihan hulluna. Pari kokista ja niin monta lasia vettä tai soodaa, etten edes laskuissa pysynyt.
Kuten jo kerroinkin, elämääni kuuluu yllättävän paljon "ilmaisen viinan bileitä" ja ylipäätään alkoholin läheisyydessä edustamista ja pyörimistä. Juujuu, siis ihan työksi. Minulle bileet edustavat ensisijaisesti työmaailmaa. Silloin, kun minulla ei ole työmenoja tai jotakin erityistä spesiaalia yksityiselämän menoa, en yleensä ole kovinkaan huvittunut lähtemään minnekään rälläämään. Useimmiten viikonlopun tullen olen onnellinen, ettei tarvitse mennä minnekään - hyvin harvoin lähden baariin ihan muuten vaan ajanvietteeksi.
Työskentelen siis keskellä sellaista työ- ja seurustelukulttuuria, jossa on ihan ok nauttia alkoholia. Vaikka keskellä viikkoa. Pientä krapulaa ei paheksuta, ei viinilasia bisneslounaalla, eikä viihteellä viipottamista ylipäätään. Päin vastoin, elanto tulee viihteestä ja jopa alkoholin kulutuksesta. Harvemmin nämä kissojenristiäiset ovat kuitenkaan mitään ryyppäjäisiä, ainakaan joka kerta jokaiselle. Kohtuuden hallitseminen on oleellista. Ei siis ole niin, että päät täyteen joka toinen päivä. Päät eivät välttämättä ole täysiä yhtenäkään kertana, mutta ei se jatkuva tissuttelukaan terveeksi tee. Silloin tällöin jollekulle tapahtuvista ylimenoistakaan ei silti kukaan menetä kasvojaan, ja suuren juhlan tullen vedetään yhdessä aamuun asti. Rankka työ vaatii rankat huvit - ja päinvastoin: aamun palaveria ei kuitenkaan missata. Ja palaverissa ollaan skarppina. Piste.
Reilu kymmenen vuotta sitten näihin kuvioihin ajautuessani ensimmäinen, mitä opin silloiselta esimieheltäni, oli: asialliset hommat hoidetaan ja muuten ollaan kuin ellun kanat. Paino sanoilla "asialliset hommat hoidetaan". Samanaikaisesti kaiken rennon, suvaitsevaisen, boheemin ja viihteellisyyden keskellä jokainen näiden kuvioiden duuni on niin haluttu, jokainen työntekijä niin ammattilainen ja jokainen persoona niin fiksu, että satunnaisia ylilyöntejä (joita siis sattuu lähes kaikille lähes kaikissa muissakin kuvioissa, huom) lukuunottamatta hommat hoidetaan aina 120-prosenttisesti - ei mitenkään miten sattuu, vaan ammattimaisesti, tarkasti ja ahkerasti kaikkensa antaen. Työ tässä maailmassa on kaikille tekijöilleen lujaa työtä, vaikka monien kahdeksasta-neljään-vain-viisi-päivää-viikossa -normitoimistoahertajien silmin homma saattaakin vaikuttaa pelkältä lusmuilevalta hauskanpidolta. Työ tässä maailmassa on totista työtä, mutta ei kuitenkaan pelkkää työtä, vaan elämäntapa, joka elättää paitsi taloudellisesti, myös henkisesti. Tai sanoisinko, että ei välttämättä niin helposti taloudellisesti, mutta ennen kaikkea henkisesti. Työn elämisen 24/7 jaksaa, kun on paloa, sydäntä ja intohimoa. Ja silloin tällöin hiukan alkoholia.
Ja kutsuvierastilaisuuksia tässä maailmassa riittää! Tänään, näin heti vuoden alkuun, juhlittiin. Tervetuliais-give-a-waynä jokainen vieras sai, kuinka ollakaan, pienen pullon alkoholia. Hauskaa! Se oli tilaisuuteen nähden sopivan yllättävää ja sopi niin sanotusti teemaan. Oliko se nyt sitten viskiä vai konjakkia tai jotakin jallun tyyppistä. En katsonut tarkemmin, koska nythän en tee sillä itse mitään. Laitoin kyllä kassiin, en antanut pois. Ehkä sitten ensi vuonna. Pääasia, että nyt ei tehnyt mieli tarttua edes pieneen pulloon - upea fiilis!
Muodollisuuksien jälkeen jatkoiltiin ravintolassa. Tiskeiltä sai sen kun noutaa viinit ja hanajuomat. Itse pysyin, kuinka ollakaan, tipattomana. Se ei sinänsä ole tavatonta - jos olisin jokaisena tällaisena iltana kaikissa tilaisuuksissa juonut, siis vaikka vain kohtuudella tai vain sen yhden tai pari, saattaisin olla jokseenkin alkoholisoitunut. Näissä hommissa on pystyttävä olemaan joskus myös juomatta, mikäli haluaa pysyä ylipäätään hengissä, puhumattakaan että kiinni työmaailmassa. Kaiken lisäksi huomenna odottaa salitreeni, ja sitä edeltävänä iltanahan ei juoda, vaikka olisi kuninkaalliset häät ohjelmassa. Olen siis ennenkin vetänyt näitä kekkerimenoja läpi vesilinjalla. Mutta, myönnetään, useamminkin (ja/tai vähemmälläkin alkoholimäärällä) olisi voinut. Joka tapauksessa, tämä yksi ilta, vasta kolmantena tipattomuuspäivänä, ei siis ole kovin ihmeellinen tapaus. Varsinainen haaste on tehdä sama temppu tilaisuus tilaisuuden perään, päivä-, viikko- ja kuukausitolkulla putkeen. Näissä hommissa kun olisi joskus pystyttävä myös juomaan.
Eli ei vielä kovin ihmeellistä se, että vetelin vesilinjalla yhden kutsuvierastilaisuuden. Mutta nyt, kun yrityksenä on, että tämä kestää kokonaisen vuoden, huomioin monia asioita aivan toisella tavalla. Kohtasin tipatonteemaan liittyviä ajatuksia, keskusteluja ja tilanteita vaikka millä mitalla, niistä riittää pohdittavaa blogiin. Niitä myöhemmin lisää, nyt kun ajattelin kuitenkin pyrkiä jonkinmoiseen terveellisyyteen myös muilla arjen saroilla, eli jättimäisen tauottoman ja ateriattoman työpäivän (taas!) ja joka suuntaan seurustellun edustamispläjäyksen jälkeen nukkua edes muutaman tunnin, että saan skarppina hoidettua aamukahdeksalta eteen iskevät duunideadlinet... Ei tämä siis ihan iisiä ole vesiselvänäkään.
Mutta rasti seinään: ensimmäiset ilmaisen viinan bileet suoritettu kunnialla! Nähtäväksi jää, mihin se riittää, vai kaatuuko mimmi työnarkomaniaan, valvomiseen ja ravinnon puutteeseen. Tipaton ei kai kuitenkaan yksinään tee terveyttä. Saatan joutua katsomaan itseäni peiliin muidenkin elämäntapojen osalta. Tämän päivän perusteella NIMENOMAAN muiden elämäntapojen osalta, ne kun taitavatkin olla minulle paljon alkoholikulutusta suurempia vaivoja... No, ehkä tipattomana nekin saa haltuun paremmin!
Join ihan hulluna. Pari kokista ja niin monta lasia vettä tai soodaa, etten edes laskuissa pysynyt.
Kuten jo kerroinkin, elämääni kuuluu yllättävän paljon "ilmaisen viinan bileitä" ja ylipäätään alkoholin läheisyydessä edustamista ja pyörimistä. Juujuu, siis ihan työksi. Minulle bileet edustavat ensisijaisesti työmaailmaa. Silloin, kun minulla ei ole työmenoja tai jotakin erityistä spesiaalia yksityiselämän menoa, en yleensä ole kovinkaan huvittunut lähtemään minnekään rälläämään. Useimmiten viikonlopun tullen olen onnellinen, ettei tarvitse mennä minnekään - hyvin harvoin lähden baariin ihan muuten vaan ajanvietteeksi.
Työskentelen siis keskellä sellaista työ- ja seurustelukulttuuria, jossa on ihan ok nauttia alkoholia. Vaikka keskellä viikkoa. Pientä krapulaa ei paheksuta, ei viinilasia bisneslounaalla, eikä viihteellä viipottamista ylipäätään. Päin vastoin, elanto tulee viihteestä ja jopa alkoholin kulutuksesta. Harvemmin nämä kissojenristiäiset ovat kuitenkaan mitään ryyppäjäisiä, ainakaan joka kerta jokaiselle. Kohtuuden hallitseminen on oleellista. Ei siis ole niin, että päät täyteen joka toinen päivä. Päät eivät välttämättä ole täysiä yhtenäkään kertana, mutta ei se jatkuva tissuttelukaan terveeksi tee. Silloin tällöin jollekulle tapahtuvista ylimenoistakaan ei silti kukaan menetä kasvojaan, ja suuren juhlan tullen vedetään yhdessä aamuun asti. Rankka työ vaatii rankat huvit - ja päinvastoin: aamun palaveria ei kuitenkaan missata. Ja palaverissa ollaan skarppina. Piste.
Reilu kymmenen vuotta sitten näihin kuvioihin ajautuessani ensimmäinen, mitä opin silloiselta esimieheltäni, oli: asialliset hommat hoidetaan ja muuten ollaan kuin ellun kanat. Paino sanoilla "asialliset hommat hoidetaan". Samanaikaisesti kaiken rennon, suvaitsevaisen, boheemin ja viihteellisyyden keskellä jokainen näiden kuvioiden duuni on niin haluttu, jokainen työntekijä niin ammattilainen ja jokainen persoona niin fiksu, että satunnaisia ylilyöntejä (joita siis sattuu lähes kaikille lähes kaikissa muissakin kuvioissa, huom) lukuunottamatta hommat hoidetaan aina 120-prosenttisesti - ei mitenkään miten sattuu, vaan ammattimaisesti, tarkasti ja ahkerasti kaikkensa antaen. Työ tässä maailmassa on kaikille tekijöilleen lujaa työtä, vaikka monien kahdeksasta-neljään-vain-viisi-päivää-viikossa -normitoimistoahertajien silmin homma saattaakin vaikuttaa pelkältä lusmuilevalta hauskanpidolta. Työ tässä maailmassa on totista työtä, mutta ei kuitenkaan pelkkää työtä, vaan elämäntapa, joka elättää paitsi taloudellisesti, myös henkisesti. Tai sanoisinko, että ei välttämättä niin helposti taloudellisesti, mutta ennen kaikkea henkisesti. Työn elämisen 24/7 jaksaa, kun on paloa, sydäntä ja intohimoa. Ja silloin tällöin hiukan alkoholia.
Ja kutsuvierastilaisuuksia tässä maailmassa riittää! Tänään, näin heti vuoden alkuun, juhlittiin. Tervetuliais-give-a-waynä jokainen vieras sai, kuinka ollakaan, pienen pullon alkoholia. Hauskaa! Se oli tilaisuuteen nähden sopivan yllättävää ja sopi niin sanotusti teemaan. Oliko se nyt sitten viskiä vai konjakkia tai jotakin jallun tyyppistä. En katsonut tarkemmin, koska nythän en tee sillä itse mitään. Laitoin kyllä kassiin, en antanut pois. Ehkä sitten ensi vuonna. Pääasia, että nyt ei tehnyt mieli tarttua edes pieneen pulloon - upea fiilis!
Muodollisuuksien jälkeen jatkoiltiin ravintolassa. Tiskeiltä sai sen kun noutaa viinit ja hanajuomat. Itse pysyin, kuinka ollakaan, tipattomana. Se ei sinänsä ole tavatonta - jos olisin jokaisena tällaisena iltana kaikissa tilaisuuksissa juonut, siis vaikka vain kohtuudella tai vain sen yhden tai pari, saattaisin olla jokseenkin alkoholisoitunut. Näissä hommissa on pystyttävä olemaan joskus myös juomatta, mikäli haluaa pysyä ylipäätään hengissä, puhumattakaan että kiinni työmaailmassa. Kaiken lisäksi huomenna odottaa salitreeni, ja sitä edeltävänä iltanahan ei juoda, vaikka olisi kuninkaalliset häät ohjelmassa. Olen siis ennenkin vetänyt näitä kekkerimenoja läpi vesilinjalla. Mutta, myönnetään, useamminkin (ja/tai vähemmälläkin alkoholimäärällä) olisi voinut. Joka tapauksessa, tämä yksi ilta, vasta kolmantena tipattomuuspäivänä, ei siis ole kovin ihmeellinen tapaus. Varsinainen haaste on tehdä sama temppu tilaisuus tilaisuuden perään, päivä-, viikko- ja kuukausitolkulla putkeen. Näissä hommissa kun olisi joskus pystyttävä myös juomaan.
Eli ei vielä kovin ihmeellistä se, että vetelin vesilinjalla yhden kutsuvierastilaisuuden. Mutta nyt, kun yrityksenä on, että tämä kestää kokonaisen vuoden, huomioin monia asioita aivan toisella tavalla. Kohtasin tipatonteemaan liittyviä ajatuksia, keskusteluja ja tilanteita vaikka millä mitalla, niistä riittää pohdittavaa blogiin. Niitä myöhemmin lisää, nyt kun ajattelin kuitenkin pyrkiä jonkinmoiseen terveellisyyteen myös muilla arjen saroilla, eli jättimäisen tauottoman ja ateriattoman työpäivän (taas!) ja joka suuntaan seurustellun edustamispläjäyksen jälkeen nukkua edes muutaman tunnin, että saan skarppina hoidettua aamukahdeksalta eteen iskevät duunideadlinet... Ei tämä siis ihan iisiä ole vesiselvänäkään.
Mutta rasti seinään: ensimmäiset ilmaisen viinan bileet suoritettu kunnialla! Nähtäväksi jää, mihin se riittää, vai kaatuuko mimmi työnarkomaniaan, valvomiseen ja ravinnon puutteeseen. Tipaton ei kai kuitenkaan yksinään tee terveyttä. Saatan joutua katsomaan itseäni peiliin muidenkin elämäntapojen osalta. Tämän päivän perusteella NIMENOMAAN muiden elämäntapojen osalta, ne kun taitavatkin olla minulle paljon alkoholikulutusta suurempia vaivoja... No, ehkä tipattomana nekin saa haltuun paremmin!
tiistai 3. tammikuuta 2012
Mikä on hyväksi?
Päivä nro 2
Tein 12 työtuntia putkeen. Sitten pidin ensimmäisen tauon. Söin päivän ensimmäisen aterian siis vasta kahdeksan jälkeen illalla. Ihan terveellistä - paljon kasviksia. Ja vaikka söin lempiravintolassani, join pelkkää Pellegrinoa. Kuplivaa sekin, mutta terveellisempää kuin alkoholi.
Mutta kuinka terveellistä on tehdä 12 työtuntia tauotta putkeen ja olla koko päivä syömättä? Myönnetään: olisi syytä tarkistaa näitä elämäntapoja vähän muiltakin osin kuin pelkkien juominkien kannalta.
Aterioimisen jälkeen (ennen kuin siirryin kotiin jatkamaan epäterveellisen pitkää työpäivää läppäri sylissä ja silmät ristissä) jatkoin sentään hiukan taukoa ja hengähdin. Hengasin hetken tuon lempiravintolani baaritiskillä tutun ravintolatyöntekijäystäväni kanssa juoden Pellegrino-pulloni tyhjäksi. Tällaisen sairaalloisen työpäivän jälkeen, tai siis, anteeksi, iltatauon lomassa, olisi hyvinkin voinut maistua yksi drinkki tai lasi viiniä, eikä se olisi ollut mitenkään alkoholiongelmaista. Mutta nyt: pelkkää vettä. Tuijottelin siinä tutun baaritiskin hyllyt läpi a:sta ö:hön. Mietin, olisiko minun nyt tehnyt mieli noista jotakin. Samppanjapullon kohdalla hiukan kaihersi mieltä, mutta ei sittenkään - ei mitään vaikeuksia pysyä Pellegrinossa. Kuplivaahan sekin. Ja tämähän on vasta päivä nro 2, eihän sitä nyt joka päivä voisikaan himottaa.
Ravintola-alasta elantonsa saava tuttuni totesi, ettei tunne minua enää, mikäli todella kehtaan olla vuoden ajan tipaton. Että jos moni muukin tekisi kuten minä, hän olisi työtön. Ja minä, joka myös saan elantoni muiden viihteestä ja vapaa-ajasta, olisin vähemmällä duunilla itsekin. Huh sentään, tuohan on totta! Alcohol keeps our world go round!
En silti syyllistynyt. Skoolasin pelkkää kuplivaa vettä sille, että minusta riippumatta kaverillani, itselläni ja monella muullakin on nämä alkoholin mahdollistamat työpaikat. Kaverikin sentään vielä halasi lähtiessäni, joten ehkä pysymme väleissä takinkäännöstäni huolimatta. Heräsin kuitenkin miettimään, että kuinka huonoa olisi tämän yhteiskunnan toimeentulolle, mikäli alkoholia ei kulutettaisi. Moniko esim. ravintola-, viihde-, myynti- ja sairaanhoitoalan työntekijä olisi työtön? Vieläpä ilman mahdollisuutta hukuttaa työttömyysahdistustaan alkoholiin.
Nyt, kun olen itse ajatellut panostaa ennen kaikkea terveyteeni ja hyvään olooni ja voimien maksimoimiseen, itsekkäästi kavereideni työllisyydestä välittämättä, ovat lääkäritkin minua vastaan! Brittilääkärit kun toteavat tipattoman tammikuun voivan olla haitallinenkin, kuten ystäväni minua juuri Facebookissa muistuttelivat. Mutta, hahaa, kysehän onkin LYHYEN alkoholittoman jakson haitallisuudesta! Lyhyitä jaksojahan meillä on kaikilla. (Onhan?) Minäpä olenkin läpikäymässä tipatonta VUOTTA, mikä kyllä jo toisena päivänä tuntuu ainakin minusta pitkältä ajalta. Ehkä siis jopa brittilääkärit pitäisivät tätä projektia hyödyllisenä. Ainakin olen itse tässä kohtaa matkaa jo niin vakuuttunut kunnon alkoholista irtautumisjakson hyödyllisyydestä, etten ota tästäkään ajankohtaisesta väitteestä itselleni selitystä sortumiseen.
Toisaalta... Eivät ne holittomatkaan kuplivat välttämättä ole terveellisiä... Jaksan kuitenkin luottaa siihen, että kupliva vesi ei syövytä siinä määrin hampaitani, lihaani tai kolikoitani kuin (urbaani)legendaariset limpparit - tai siinä määrin kuin alkoholi maksaani tai kuntoani.
Vielä toisenaki tipattomuuspäivänä pidän kaikkein epäterveellisimpänä juomi(s)en aiheuttamana haittana järjen katoamista. Siis silläkin riskillä, että juomattomuudessakin olisi haittoja. Aivojen mielettömäksi saattaminen kun johtaa myös elämän mielettömyyteen. Eikä välttämättä pelkästään oman elämän, vaan myös toisten. Viis (omasta) maksasta, mutta (toisen) ihmisen henki on aina alkoholia arvokkaampi.
Eihän tippa tapa, eikä ämpäriin huku, mutta joka tapauksessa: mitä vähempi, sitä parempi, eikö? Eikö kaikkein vähin, siis tipaton, silloin ole oikeasti hyväksi? No, tämän vuoden aikanahan sen sitten kokee.
Tein 12 työtuntia putkeen. Sitten pidin ensimmäisen tauon. Söin päivän ensimmäisen aterian siis vasta kahdeksan jälkeen illalla. Ihan terveellistä - paljon kasviksia. Ja vaikka söin lempiravintolassani, join pelkkää Pellegrinoa. Kuplivaa sekin, mutta terveellisempää kuin alkoholi.
Mutta kuinka terveellistä on tehdä 12 työtuntia tauotta putkeen ja olla koko päivä syömättä? Myönnetään: olisi syytä tarkistaa näitä elämäntapoja vähän muiltakin osin kuin pelkkien juominkien kannalta.
Aterioimisen jälkeen (ennen kuin siirryin kotiin jatkamaan epäterveellisen pitkää työpäivää läppäri sylissä ja silmät ristissä) jatkoin sentään hiukan taukoa ja hengähdin. Hengasin hetken tuon lempiravintolani baaritiskillä tutun ravintolatyöntekijäystäväni kanssa juoden Pellegrino-pulloni tyhjäksi. Tällaisen sairaalloisen työpäivän jälkeen, tai siis, anteeksi, iltatauon lomassa, olisi hyvinkin voinut maistua yksi drinkki tai lasi viiniä, eikä se olisi ollut mitenkään alkoholiongelmaista. Mutta nyt: pelkkää vettä. Tuijottelin siinä tutun baaritiskin hyllyt läpi a:sta ö:hön. Mietin, olisiko minun nyt tehnyt mieli noista jotakin. Samppanjapullon kohdalla hiukan kaihersi mieltä, mutta ei sittenkään - ei mitään vaikeuksia pysyä Pellegrinossa. Kuplivaahan sekin. Ja tämähän on vasta päivä nro 2, eihän sitä nyt joka päivä voisikaan himottaa.
Ravintola-alasta elantonsa saava tuttuni totesi, ettei tunne minua enää, mikäli todella kehtaan olla vuoden ajan tipaton. Että jos moni muukin tekisi kuten minä, hän olisi työtön. Ja minä, joka myös saan elantoni muiden viihteestä ja vapaa-ajasta, olisin vähemmällä duunilla itsekin. Huh sentään, tuohan on totta! Alcohol keeps our world go round!
En silti syyllistynyt. Skoolasin pelkkää kuplivaa vettä sille, että minusta riippumatta kaverillani, itselläni ja monella muullakin on nämä alkoholin mahdollistamat työpaikat. Kaverikin sentään vielä halasi lähtiessäni, joten ehkä pysymme väleissä takinkäännöstäni huolimatta. Heräsin kuitenkin miettimään, että kuinka huonoa olisi tämän yhteiskunnan toimeentulolle, mikäli alkoholia ei kulutettaisi. Moniko esim. ravintola-, viihde-, myynti- ja sairaanhoitoalan työntekijä olisi työtön? Vieläpä ilman mahdollisuutta hukuttaa työttömyysahdistustaan alkoholiin.
Nyt, kun olen itse ajatellut panostaa ennen kaikkea terveyteeni ja hyvään olooni ja voimien maksimoimiseen, itsekkäästi kavereideni työllisyydestä välittämättä, ovat lääkäritkin minua vastaan! Brittilääkärit kun toteavat tipattoman tammikuun voivan olla haitallinenkin, kuten ystäväni minua juuri Facebookissa muistuttelivat. Mutta, hahaa, kysehän onkin LYHYEN alkoholittoman jakson haitallisuudesta! Lyhyitä jaksojahan meillä on kaikilla. (Onhan?) Minäpä olenkin läpikäymässä tipatonta VUOTTA, mikä kyllä jo toisena päivänä tuntuu ainakin minusta pitkältä ajalta. Ehkä siis jopa brittilääkärit pitäisivät tätä projektia hyödyllisenä. Ainakin olen itse tässä kohtaa matkaa jo niin vakuuttunut kunnon alkoholista irtautumisjakson hyödyllisyydestä, etten ota tästäkään ajankohtaisesta väitteestä itselleni selitystä sortumiseen.
Toisaalta... Eivät ne holittomatkaan kuplivat välttämättä ole terveellisiä... Jaksan kuitenkin luottaa siihen, että kupliva vesi ei syövytä siinä määrin hampaitani, lihaani tai kolikoitani kuin (urbaani)legendaariset limpparit - tai siinä määrin kuin alkoholi maksaani tai kuntoani.
Vielä toisenaki tipattomuuspäivänä pidän kaikkein epäterveellisimpänä juomi(s)en aiheuttamana haittana järjen katoamista. Siis silläkin riskillä, että juomattomuudessakin olisi haittoja. Aivojen mielettömäksi saattaminen kun johtaa myös elämän mielettömyyteen. Eikä välttämättä pelkästään oman elämän, vaan myös toisten. Viis (omasta) maksasta, mutta (toisen) ihmisen henki on aina alkoholia arvokkaampi.
Eihän tippa tapa, eikä ämpäriin huku, mutta joka tapauksessa: mitä vähempi, sitä parempi, eikö? Eikö kaikkein vähin, siis tipaton, silloin ole oikeasti hyväksi? No, tämän vuoden aikanahan sen sitten kokee.
maanantai 2. tammikuuta 2012
Bloody Mary
Päivä nro 1
Ensimmäinen viikko nyt ei ainakaan tunnu missään, sehän on selvä. Ei ongelmaa pysyä tipattomana keskellä perusmaanantaita. Tietenkään. Jos olisi, niin olisin varmaankin duunielämän ja tipattomuudesta bloggaamisen sijaan jo jossakin parantolassa. Tai kadulla. Niihin asti en aikonut itseäni saada missään kohtaa elämää.
Ja liian pitkälle vedetyn vuodenvaihtamisen jälkikrapulan jälkeen on mieli täynnä onnea siitä, että olen päättänyt olla seuraavat 365 päivää tipaton. Tuntuu todella siltä, ettei tule tippaakaan ikävä.
Myönnän kuitenkin, että yksi asia kaihertaa jo nyt. Bloody Mary! Ah, eilen olisi vielä pitänyt kääntää krapula uuteen nousuun viimeisellä Bloody Maryllä, kuin Gwyneth Paltrow! Varmaan huiman herkullinen tuo Paltrow'n resepti... Ja ne legendaariset Kämp Barin Bloody Maryt, ne, joita asiallinen, hieman iäkkäämpi väki nauttii baarissa omissa pöydissään itsekseen tai kaksistaan, yhden tai kaksi, joka sunnuntai-iltapäivä. Ja onhan aina myös niitä valmiita mixejä nopeaan apuun kotioloissa...
Ei auta, seuraavat 365 päivää myös ilman Bloody Maryjä. Olen ollut useita vuosia ilman Bloody Maryn Bloody Marya muutenkin, ei siis luulisi olevan big deal. Drinkki kuuluu suosikkeihini, mutta on kuitenkin krapulalääkkeenä minulle harvinainen, joten tämä ei ole mikään oikea hätä. Tämä on vain sen totuuden tajuamista, että nyt minulla ei ole Bloody Maryä enää edes vaihtoehtona. Asia sisäistyy ja iskee. Vuosi on pitkä aika.
Tai no. Ainahan minä voisin sen Bloody Maryn valita. Sortua. Luovuttaa. Valitsen kuitenkin itseni voittamisen!
Ja kaikessa muussahan vuosi on lyhyt aika! Miksi ihmeessä se olisi pitkä aika olla ilman drinkkiä?
Viimeisen Bloody Maryn perään haikailemisesta huolimatta alan olla jo asennoitunut tällaisia ihmetellen, vaikka on vasta ensimmäinen päivä: Onko jossakin jotakin vikaa, kun liiasta juomisesta johtuva krapula on oikeasti niin arkipäiväisen normaali asia, että sen paranteleminen sillä itsellään on yleisesti hyväksyttävää ja ihan tavanomaista? Onko ihan oikeasti ok, onko jo ihan tavallista, että viihdeuutisissa julkkisten terveys-, kauneus- ja tyylivinkkien joukossa on myös krapulanparanteluvinkkejä?
Tässä minun vinkkini: Ei kannata hommata krapulaa ensinkään. Onnistuu parhaiten ja varmimmin, kun ei ota tippaakaan.
Ensimmäinen viikko nyt ei ainakaan tunnu missään, sehän on selvä. Ei ongelmaa pysyä tipattomana keskellä perusmaanantaita. Tietenkään. Jos olisi, niin olisin varmaankin duunielämän ja tipattomuudesta bloggaamisen sijaan jo jossakin parantolassa. Tai kadulla. Niihin asti en aikonut itseäni saada missään kohtaa elämää.
Ja liian pitkälle vedetyn vuodenvaihtamisen jälkikrapulan jälkeen on mieli täynnä onnea siitä, että olen päättänyt olla seuraavat 365 päivää tipaton. Tuntuu todella siltä, ettei tule tippaakaan ikävä.
Myönnän kuitenkin, että yksi asia kaihertaa jo nyt. Bloody Mary! Ah, eilen olisi vielä pitänyt kääntää krapula uuteen nousuun viimeisellä Bloody Maryllä, kuin Gwyneth Paltrow! Varmaan huiman herkullinen tuo Paltrow'n resepti... Ja ne legendaariset Kämp Barin Bloody Maryt, ne, joita asiallinen, hieman iäkkäämpi väki nauttii baarissa omissa pöydissään itsekseen tai kaksistaan, yhden tai kaksi, joka sunnuntai-iltapäivä. Ja onhan aina myös niitä valmiita mixejä nopeaan apuun kotioloissa...
Ei auta, seuraavat 365 päivää myös ilman Bloody Maryjä. Olen ollut useita vuosia ilman Bloody Maryn Bloody Marya muutenkin, ei siis luulisi olevan big deal. Drinkki kuuluu suosikkeihini, mutta on kuitenkin krapulalääkkeenä minulle harvinainen, joten tämä ei ole mikään oikea hätä. Tämä on vain sen totuuden tajuamista, että nyt minulla ei ole Bloody Maryä enää edes vaihtoehtona. Asia sisäistyy ja iskee. Vuosi on pitkä aika.
Tai no. Ainahan minä voisin sen Bloody Maryn valita. Sortua. Luovuttaa. Valitsen kuitenkin itseni voittamisen!
Ja kaikessa muussahan vuosi on lyhyt aika! Miksi ihmeessä se olisi pitkä aika olla ilman drinkkiä?
Viimeisen Bloody Maryn perään haikailemisesta huolimatta alan olla jo asennoitunut tällaisia ihmetellen, vaikka on vasta ensimmäinen päivä: Onko jossakin jotakin vikaa, kun liiasta juomisesta johtuva krapula on oikeasti niin arkipäiväisen normaali asia, että sen paranteleminen sillä itsellään on yleisesti hyväksyttävää ja ihan tavanomaista? Onko ihan oikeasti ok, onko jo ihan tavallista, että viihdeuutisissa julkkisten terveys-, kauneus- ja tyylivinkkien joukossa on myös krapulanparanteluvinkkejä?
Tässä minun vinkkini: Ei kannata hommata krapulaa ensinkään. Onnistuu parhaiten ja varmimmin, kun ei ota tippaakaan.
sunnuntai 1. tammikuuta 2012
Sitä saa mitä tilaa
Krapula. Fyysinen. Henkinen. Moraalinen.
Samppanjaa. Pari siemausta olutta. Vodkajotakineneregiajuomaa. Lonkero. Ja niitä ihania Namu-drinkkejä. Kaksin käsin. Siis todellakin tarpeeksi. Ei kuitenkaan siideriä eikä shotteja. Se vielä olisikin puuttunut.
Hauska ilta! Laulua. Tanssia. Naurua. Humalaa. Pizzaa. Mokia...
Kuten esimerkiksi... Kuvittelinko oikeasti, että se drinkin koristeena ollut aniskukka maistuisi sellaisenaan syötynä hyvältä? Missäköhän sosiaalisen median verkostoissa lähtee pyörimään se video, jonka viereisen pöydän mies kuvasi minusta ja ystävästäni tanssimassa, hmmmm, sanotaanko nyt, vaikka, että, tuota, "viehkeästi"? Entä kannattiko sitä yhtä juttua nyt hei ihan oikeasti sanoa ääneen? Etenkään juuri sille tyypille! Seuraava kohtaaminen tullee olemaan mielenkiintoinen. Niin, ja missä onkaan pankkikortti? Pakko myös myöntää, että pahinta mokaa en edes kerro tässä.
Eikös salaamisen pakko kerro juuri siitä, että kaikki ei ole niinkuin pitäisi? Vaikka kyse yksittäisestä ylimenokerrasta ("sattuuhan sitä kaikille") eikä mistään pysyvästä humalatilasta tai joka humalassa toistuvasta kuviosta ("ei ole tapana"), niin pitikö tätä yhtäkään kertaa kuitenkaan kokea? Miksi ihmeessä tällaista pitää tehdä itselleen? Ja miksi sitä kutsutaan hauskanpidoksi? Ei minua naurata yhtään. Ei ole tapana, ei, ja sattuuhan sitä, juu, mutta miksi ihmeessä sattuu kertaakaan, kun voisi estääkin, ihan itse?
Salaamispakkofiilis sentään soittaa hälytyskelloja. Ystäväni sanoi minulle juuri, että kuinka huolissaan sitä olisikaan syytä olla, jos minusta ei yhtään tuntuisi pahalta se, että join liikaa. Että minkäasteinen ongelma tässä olisikaan käsissä, jos en osoittaisi syyttävällä sormella peiliä, mitä mokiin tulee. Totta tuokin, luulen. Kiitos, viisas ystävä. Ehkä voin antaa itselleni anteeksi, vaikken haluakaan vähätellä omaa typeryyttäni. Kannan kuitenkin vastuuni kuin nainen, joka on kaiken takana ihan itse. Syypää ei ole pullonhenki, koska hän ei minun kurkkuuni väkisin tunge.
Mutta mahdanko ylipäätään muistaa kaiken, mistä olisi syytä katsoa peiliin? Tuskin. Mitä kaikkea sitä onkaan nyt itseltä salassa ja piilossa kadoksiin juodun muistin mukana...
Tätä pahaa oloa en kyllä unohda. Mikä toisaalta oli tarkoituskin. Mutta eikö silti aika tarpeetonta? Oliko se nyt joku uutinen, että yön hilpeys on yhtä kuin aamun kalpeus? Ei todellakaan ollut.
Yöllä tuntui kovasti siltä, että eihän tässä ole edes humalassa. Juu just joo. Eipä. Aamulla lattialta löytynyt puoliksi syöty pizza antoi ensimmäisen vinkin muusta. Vatsassa ja pään sisällä kiertävä fiilis toisen. Ja sitten se pankkikortti... Ja se, mitä en kehtaa kertoa, auts.
Tarkempi pohdintakin vain vahvistaa, että ihan jees ja mallillaan ei ole maailma ollut enää samppanjoiden jälkeen. Mitenköhän voi ystävän todennäköisesti murtunut varvas, josta päätettiin juhlaillan ajan olla välittämättä? Mitä kaikkea muuta olisikaan voinut sattua siinä kunnossa, en uskalla edes ajatella. Ja enkö juuri pari päivää sitten vannonut kunnioittavani elämän arvokkaita hetkiä aivan toisessa hengessä!?! No, sehän oli viime vuonna se, ja tämähän oli sentään uuden vuoden biletys, kyllähän silloin nyt pitää, että nythän puhutaan siis ihan toisesta tilanteesta... Niinkö?
Enkä sitä paitsi enää koskaan juo. En varmana. Tai siis ainakaan niinku silleen liikaa juunou. Juu just joo. Aina sitä ajattelee samaa, kunnes tulee seuraava kerta, eikö?
Mutta hei, tällä kertaa minä myös tarkoitan sitä ainakin seuraavan vuoden ajaksi. En laske tipattomaksi tätä päivää, viimeinen drinkki kun tuli kulautettua pitkälle tämän päivän puolella, eikä krapulapäivä ole selvä päivä, vaikka kuka selittelisi mitä. Karkausvuoden ansiosta saan silti mahtumaan vuoteeni vielä täydet 365 päivää tipatonta. Siis olettaen, että onnistun pysymään tipatta. Pystynkö juhlistamaan suosikkini presidentinvaalimenestystä skoolamalla pelkkää holitonta? Entä perinteinen vappupiknikin skumppa? Uuden lähisukulaisen syntymä? Veljen häät? Pystyisitkö sinä? Tällä hetkellä tunnen vatsassani ja ohimoissani, että minä olen taatusti näissä kaikissa elämän erityisissä juhlahetkissä paremmin läsnä tipattomana, mutta vasta H-hetkellähän sen tietää, voitanko itseni.
Yrittäminen on ainakin hyvä alku. Ja sitähän saa mitä tilaa. Loppuvuodeksi tilaan kyllä edelleen lukemattomia hauskoja iltoja ja ehkä pari pizzaakin, mutten enää kaikenkirjavia alkoholijuomia, kaikenmoisia mokia ja kaiken lamaannuttavaa krapulaa.
Entäs sinä? Oliko "hauska" ilta? Missä olossa menee vuoden ensimmäinen päivä? Fyysisesti, henkisesti ja moraalisesti? Soivatko hälytyskellot? Olisiko syytä soida? Toivottavasti sinun vuotesi alkoi paremmissa merkeissä kuin minulla. Toisaalta pääasia lienee kuitenkin se, missä merkeissä menee loppuvuosi. Koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä itselleen parempi tulevaisuus, vaikka olisikin jo liian myöhäistä olla juomatta itselleen krapulaton huomisaamu.
Samppanjaa. Pari siemausta olutta. Vodkajotakineneregiajuomaa. Lonkero. Ja niitä ihania Namu-drinkkejä. Kaksin käsin. Siis todellakin tarpeeksi. Ei kuitenkaan siideriä eikä shotteja. Se vielä olisikin puuttunut.
Hauska ilta! Laulua. Tanssia. Naurua. Humalaa. Pizzaa. Mokia...
Kuten esimerkiksi... Kuvittelinko oikeasti, että se drinkin koristeena ollut aniskukka maistuisi sellaisenaan syötynä hyvältä? Missäköhän sosiaalisen median verkostoissa lähtee pyörimään se video, jonka viereisen pöydän mies kuvasi minusta ja ystävästäni tanssimassa, hmmmm, sanotaanko nyt, vaikka, että, tuota, "viehkeästi"? Entä kannattiko sitä yhtä juttua nyt hei ihan oikeasti sanoa ääneen? Etenkään juuri sille tyypille! Seuraava kohtaaminen tullee olemaan mielenkiintoinen. Niin, ja missä onkaan pankkikortti? Pakko myös myöntää, että pahinta mokaa en edes kerro tässä.
Eikös salaamisen pakko kerro juuri siitä, että kaikki ei ole niinkuin pitäisi? Vaikka kyse yksittäisestä ylimenokerrasta ("sattuuhan sitä kaikille") eikä mistään pysyvästä humalatilasta tai joka humalassa toistuvasta kuviosta ("ei ole tapana"), niin pitikö tätä yhtäkään kertaa kuitenkaan kokea? Miksi ihmeessä tällaista pitää tehdä itselleen? Ja miksi sitä kutsutaan hauskanpidoksi? Ei minua naurata yhtään. Ei ole tapana, ei, ja sattuuhan sitä, juu, mutta miksi ihmeessä sattuu kertaakaan, kun voisi estääkin, ihan itse?
Salaamispakkofiilis sentään soittaa hälytyskelloja. Ystäväni sanoi minulle juuri, että kuinka huolissaan sitä olisikaan syytä olla, jos minusta ei yhtään tuntuisi pahalta se, että join liikaa. Että minkäasteinen ongelma tässä olisikaan käsissä, jos en osoittaisi syyttävällä sormella peiliä, mitä mokiin tulee. Totta tuokin, luulen. Kiitos, viisas ystävä. Ehkä voin antaa itselleni anteeksi, vaikken haluakaan vähätellä omaa typeryyttäni. Kannan kuitenkin vastuuni kuin nainen, joka on kaiken takana ihan itse. Syypää ei ole pullonhenki, koska hän ei minun kurkkuuni väkisin tunge.
Mutta mahdanko ylipäätään muistaa kaiken, mistä olisi syytä katsoa peiliin? Tuskin. Mitä kaikkea sitä onkaan nyt itseltä salassa ja piilossa kadoksiin juodun muistin mukana...
Tätä pahaa oloa en kyllä unohda. Mikä toisaalta oli tarkoituskin. Mutta eikö silti aika tarpeetonta? Oliko se nyt joku uutinen, että yön hilpeys on yhtä kuin aamun kalpeus? Ei todellakaan ollut.
Yöllä tuntui kovasti siltä, että eihän tässä ole edes humalassa. Juu just joo. Eipä. Aamulla lattialta löytynyt puoliksi syöty pizza antoi ensimmäisen vinkin muusta. Vatsassa ja pään sisällä kiertävä fiilis toisen. Ja sitten se pankkikortti... Ja se, mitä en kehtaa kertoa, auts.
Tarkempi pohdintakin vain vahvistaa, että ihan jees ja mallillaan ei ole maailma ollut enää samppanjoiden jälkeen. Mitenköhän voi ystävän todennäköisesti murtunut varvas, josta päätettiin juhlaillan ajan olla välittämättä? Mitä kaikkea muuta olisikaan voinut sattua siinä kunnossa, en uskalla edes ajatella. Ja enkö juuri pari päivää sitten vannonut kunnioittavani elämän arvokkaita hetkiä aivan toisessa hengessä!?! No, sehän oli viime vuonna se, ja tämähän oli sentään uuden vuoden biletys, kyllähän silloin nyt pitää, että nythän puhutaan siis ihan toisesta tilanteesta... Niinkö?
Enkä sitä paitsi enää koskaan juo. En varmana. Tai siis ainakaan niinku silleen liikaa juunou. Juu just joo. Aina sitä ajattelee samaa, kunnes tulee seuraava kerta, eikö?
Mutta hei, tällä kertaa minä myös tarkoitan sitä ainakin seuraavan vuoden ajaksi. En laske tipattomaksi tätä päivää, viimeinen drinkki kun tuli kulautettua pitkälle tämän päivän puolella, eikä krapulapäivä ole selvä päivä, vaikka kuka selittelisi mitä. Karkausvuoden ansiosta saan silti mahtumaan vuoteeni vielä täydet 365 päivää tipatonta. Siis olettaen, että onnistun pysymään tipatta. Pystynkö juhlistamaan suosikkini presidentinvaalimenestystä skoolamalla pelkkää holitonta? Entä perinteinen vappupiknikin skumppa? Uuden lähisukulaisen syntymä? Veljen häät? Pystyisitkö sinä? Tällä hetkellä tunnen vatsassani ja ohimoissani, että minä olen taatusti näissä kaikissa elämän erityisissä juhlahetkissä paremmin läsnä tipattomana, mutta vasta H-hetkellähän sen tietää, voitanko itseni.
Yrittäminen on ainakin hyvä alku. Ja sitähän saa mitä tilaa. Loppuvuodeksi tilaan kyllä edelleen lukemattomia hauskoja iltoja ja ehkä pari pizzaakin, mutten enää kaikenkirjavia alkoholijuomia, kaikenmoisia mokia ja kaiken lamaannuttavaa krapulaa.
Entäs sinä? Oliko "hauska" ilta? Missä olossa menee vuoden ensimmäinen päivä? Fyysisesti, henkisesti ja moraalisesti? Soivatko hälytyskellot? Olisiko syytä soida? Toivottavasti sinun vuotesi alkoi paremmissa merkeissä kuin minulla. Toisaalta pääasia lienee kuitenkin se, missä merkeissä menee loppuvuosi. Koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä itselleen parempi tulevaisuus, vaikka olisikin jo liian myöhäistä olla juomatta itselleen krapulaton huomisaamu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)