Onko ilo ilman kuplivaa teeskentelyä?

Nyt se on päätetty. Koko vuosi 2012 ilman tippaakaan alkoholia. Ilman minkäänlaista vedonlyöntiä asiasta. Vapaaehtoisesti. Oma-aloitteisesti. Itsepäisesti. Täysi vapaus sortua tai valita poikkeustilanteita. Kaikki kiinni vain omasta tahdosta, pelissä vain oma kunnia, palkintona vain oma terveys.

Toiset kannustavat ja uskovat minun suoriutuvan tästä helposti, olenhan sentään sisukas omatahtoinen nainen, joka osaa pitää itsestään huolen. Toiset nauravat typerälle pystyvyyskuvitelmalleni ja väittävät minun sortuvan ensimmäisen kuohuviinin poksahtaessa, tai viimeistään sitten, kun poksahtava on aitoa samppanjaa, olenhan kuitenkin menevä ja vietävissä oleva tytönhupakko, jonka tärkeysjärjestyksissä elämykset sijoittuvat ennen kaikkea. Jotkut ajattelevat mieleni tylsistyvän, jotkut kirkastuvan. On niitä, jotka väittävät terveellisen elämän olevan mahdollista vasta tämän myötä, ja niitä, joiden mielestä kohtuus olisi äärimmäisyyttä terveellisempää. Minulle sanotaan, että suhteeni alkoholiin täytyy olla sairaalloinen, kun "joudun" tekemään tällaisen ratkaisun - ja että alkoholisuhteeni on selvästikin keskimääräistä terveempi, kun "pystyn" tällaiseen ratkaisuun. Yksille tämä on täysin turhaa, yksille elämää suurempaa. Kuulen sekä tehneeni järjettömimmän päätöksen ikinä että olevani järkevin kaikista. Jotkut kysyvät miksi, jotkut tietävät miksi. Osalle tämä on iso vitsi, osalle kaikkea muuta. Toisten mielestä tämä tarkoittaa sitä, että alkoholi on minulle ongelma, toisten varma viisaus vahvistaa tämän osoittavan, että alkoholi nimenomaan ei ole minulle ongelma. Osa on sitä mieltä, että päätös on elämäni paras ja synnyttää minut uudelleen, etenkin minun keskelle viihdemaailmaa ja ilmaisen viinan bileitä sijoittuvassa elämässäni. Osa on sillä linjalla, että päätös on elämäni typerin ja kuolleena syntynyt, etenkin minun keskelle viihdemaailmaa ja ilmaisen viinan bileitä sijoittuvassa elämässäni...

Itse uskon heidän kaikkien olevan oikeassa. Toisin sanoen: en minä vaan tiedä kuinka tässä käy ja mitä tämä kertoo. En todellakaan. Mutta otan selvää! Syön joko hattuni tai sanani, mutta tippaakaan en juo! Vai juonko... Eihän YKSI tippa vuoden aikana mitään merkitsisi, yksi vaan... Eihän?

Jos sorrun, en suostu sortumaan siksi, ettenkö kokisi voivani pitää hauskaa ilman kuplivaa. Ilman hauskaakin voi olla kuplivaa, joten taatusti myös ilman kuplivaa voi olla hauskaa. Voihan?

Joka tapauksessa aion katsoa peiliin ja olla rehellinen. Jos sorrun, kerron. Jos olo on hyvä, kerron. Jos kaipaan, kerron. Jos vituttaa, kerron. Okei, okei: miten niin "jos"?

Joka tapauksessa vuoden 2012 päättyessä olen oppinut itsestäni uutta, ja uskonpa, että jotakin todella perustavanlaatuista. Kun käyn tämän läpi, tiedän, mikä saamistani itseäni koskevista ennakkokommenteista osui oikeaan. Kyllä, kyllä: KUN!