Kiire tehdä jotain. Kiire juoda jotain. Viimeinen päivä. Enkä yhtään ole vielä ottanut. En tosin ole myöskään vetänyt tipattoman alkamisen rajaa puoleenyöhön, vaan ympäripyöreästi "uuden vuoden juhlinnan päättymiseen", joten ehkä juhlin (lue: juon) vielä useammankin päivän putkeen ennen kuin siirryn tipattomalle linjalle...
Haluan lonkeron. Kuivan omenasiiderin. Vodkakarpalon. Samppanjaa. Namu-ravintolan koko drinkkilistan. Jotakin yllätyksellistä. Mustikka-shotin. Minttu-shotin. Fisun. Vain. En enempää. Sitten voin lopettaa. Vai voinko? Tai... Enkö aiemmin sitten muka voi?
Haluan skoolata ystävien kanssa ja kohottaa maljan entistäkin paremmalle tulevaisuudelle. Pitäähän sitä vetää vähän enemmänkin, kun vuosi sentään vaihtuu vain kerran vuodessa. Eikö? Haluan pahimman humalan ikinä. Ikimuistoisen fyysisen, henkisen ja moraalisen krapulan. Mokata. Menettää muistini. Voida pahoin. Sitten en tule ainakaan kaipaamaan alkoholia pitkiin aikoihin. Vai tulenko? Tai... Miksi ylipäätään kaipaisin, kamoon, alkoholia?!?
Yritän niin pirun kovasti virittää itseni nyt juomaan. Todellisuudessa ei yhtään huvittaisi. Vuosi vaihtuu neljän ja puolen tunnin päästä, kohta mahikset ovat menneet, enkä silti ole ottanut vielä lonkeron lonkeroa. Onko pakko, vaikka on uuden vuoden aatto? Onko pakko vaikka on viimeinen ilta vuoteen, kun on lupa juoda? Onko pakko, jollei tahdo?
Joulukuu onkin tässä jo mennyt ensi vuoteen henkisesti ja nestemäisesti valmistautuessa: kännit, mokat, krapulat on kyllä koettu ja vielä hyvässä muistissa, paitsi ne hetket, joita en muista alunperinkään. Drinkit, samppanjat, lonkerot on siemailtu ja vielä hyvässä maistissa. Mutta eihän tässä silti pitänyt ennen aikojaan uuvahtaa ja himmailla. Jollen nyt repäise, kaduttaako se neljän kuukauden päästä, kun en voi napata kulaustakaan?
Ja jos jossakin kohtaa tulevaa vuotta kaduttaa, etten tänään napannut, kun vielä olisin voinut, niin menetänkö kasvoni, jos sillä hetkellä sorrun, vaikka vain yhdeksi illaksi tai yhden lasin verran? Vai menettäisinkö ehkä kasvoni pikemminkin siksi, että katuisin jotakin niin naurettavaa, kuin juomattomuutta... Ja ne kasvot - katoaisivatko ne vain peilistä vai muuttuisivatko ilmaksi muille?
Mitä väliä?
Tai... Jos tänään, ihan vain siksi, että ensi vuosi tulee pärjätä ilman, juon ihan vain juomisen vuoksi, vain, koska voin, jos juon vaikka väkisin, vaikkei huvita, niin menetänkö kasvoni juuri siksi ehkä jo nyt? No, varmasti ainakin jos juon liikaa. Katsoisin kai peiliin, mutta haluaisinko nähdä peilissä mitään?
Eikö ole maailman typerintä pohtia ylipäätään sitä, kaduttaisiko joskus tulevaisuudessa juomatta jättäminen? Eiköhän se juominen ole todennäköisemmin jälkikäteen kaduttavampaa kuin juomatta jättäminen... Vai pitääkö sitäkään katua? Se on semmosta välillä, rapatessa roiskuu ja juodessa loiskuu, kaikillahan joskus menee yli, hauskaahan sellanen vaan, ei pidä niin turhan vakavasti, eikun eteenpäin.
Entä jos juonkin ihan vain kohtuullisesti tänään? Olenhan rajani tietävä aikuinen! Kestänkö sitten ympärillä kännisekoilevat muut ihmiset?
Jollen kestä nyt, niin miten sitten kestän koko ensi vuoden ajan, kun en itse juo YHTÄÄN?
Mitä, jos ensi vuonna sekoilenkin ihan ilman syntipukkijuomia! Millä tasolla kasvojen menetys onkaan sitten, kun mokiin ei ole syynä edes alkoholi...
Onkohan tämä nyt ihan viisasta. Tai tarpeen. Koko tämä päätös ensi vuodesta. Koko tämä pohdinta alkoholista. Tänään tai koskaan.
Jospa otankin koko tulevan vuoden ihan vain päivä ja tilanne kerrallaan. Tai siis: jospa olen koko vuoden päivä ja tilanne kerrallaan ottamatta. Jospa otankin tänäänkin ihan vain fiiliksen mukaan. Tai olen ottamatta.
Jospa en lietsoisi fiilikseksi paniikkia jostakin niin elämää pienemmästä turhasta kuin alkoholi. Eihän alkoholilla ole minkäänmoista merkitystä. Ei elämässä. Ei hauskanpidossa. Ei ilossa. Ei bilettämisessä. Ei yhdessäolossa. Ei juhlassa. Ei voi olla.
Eihän?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti