Päivä nro 15
Something's going on!
Aikainen herätys. Liian lyhyet yöunet, mutta reipas fiilis. Aamukävely pakkasessa. Siis mitä ihmettä! En mennyt palaveriin taksilla, vaan hyötyliikuin! Kävelin. Pakkasessa. Heti aamulla. Enkä vielä näin iltaan mennessä ole toipunut siitä, että repäisin näin extremesti vastaan vanhoja tapojani. Ja siitä huolimatta olin vielä perilläkin ajoissa. Jotain on nyt pahasti mullistumassa.
There's no business like show business!
Pitkä mutta mahtava palaveri. Ihanien persoonien ja ihailemieni ammattilaisten kanssa etuoikeutetussa maailmassa. Yksi niistä päivistä, jolloin taas sisäistyi syvälle asti se, miten hienojen ilmiöiden parissa sitä saakaan työskennellä.
It's a girl!
Lounastauon vietin sairaalassa - mutta onnen merkeissä. Veljeni perheeseen odotetaan toista lasta, ja sain kunnian olla mukana pitämässä kädestä ja katsomassa ruudulta tulevan perheenjäsenen sydämensykettä ja tutkimassa kasvojen profiilin yhdennäköisyyttä vanhempiin verrattuna. Rakas kummipoikani saa pikkusiskon!
Feeling alive!
Illalla otin salillisen. Siis treeniä. Onko ihanampaa, kuin huomata kuntonsa kohonneen? Onko parempaa fiilistä, kuin treenin ja saunan jälkeen? No ei ole.
Love what you do!
Edellämainittujen lomassa, ennen ja jälkeen, ohjelmassa oli perustoimistorottailua, mutta poikkeuksellisen jouhevaa ja tehokasta sellaista - asiat etenevät ja taakat kevenevät. Joskus niinkin, laitan tämän päivän muiston varastoon niitä tökkiviä työhetkiä varten. Yritän niiden tullen muistaa myös, että asennekin saattaa vaikuttaa duunikuvioiden sujuvuuteen.
Drunk on life!
Kuka tarvitsee alkoholia? En minä ainakaan. En tänään ainakaan.
maanantai 16. tammikuuta 2012
sunnuntai 15. tammikuuta 2012
Ihmiskoe
Päivä nro 14
Täs on nyt ollu vähän... Kaikenlaista. Siis että ei ole ehtinyt blogia päivittää - eikä edes miettiä tippaakaan. Töitä, töitä, töitä, ei muuta - muutamaa salitreeniä lukuunottamatta. Epäonnistuneita unirytmin muutosyrityksiä. Välillä on käynyt mielessä, että tulisiko uni paremmin jos ottaisi yömyssyn... Mutta mielessä ei kuitenkaan ole käynyt sitä kokeilla.
Noihin salillisiin ja niitä edeltäviin päiviin ei mitään tippoja olisi tietenkään normaalistikaan mahtunut. Joten ei tarvetta mitenkään normaalia ihmeellisemmille ponnistuksille. Eikä kovasti myöskään tilanteita, joissa olisi joutunut selittelemään ihmettelyn kohteena tai käyttämään voimia itsensä voittamiseen. Eilen jälleen eräässä ilmaisen tarjonnan tilaisuudessa harmitti kyllä hetkisen, mutta taas oli lopulta ilmankin niin hauskaa, ettei sen hetken päästä tuntunut enää missään. Varsinkaan, kun seurakin oli tipatonta ja silti tai juuri siksi erityisen hyvää.
Tänään ovat täyttyneet ensimmäiset kaksi viikkoa tipattomana. Vähän kuin vahingossa tai huomaamatta jopa! Olen ollut usein 1-2kk tipattomilla, ja silloin on kaksikin viikkoa (etenkin nämä ensimmäiset kaksi!) tuntuneet kaikkein vaikeimmilta. Ehkä moninkertaisesti pidempään tipattomaan valmistautuminen henkisesti (ja moninekertaisella juomismäärällä ennakkovarautuminen ns. nestemäisesti...) ovat kypsyttäneet siihen, että tämä kaksi viikkoa ei ole tuntunut missään, vaan on ollut vain tervetullutta.
No, eipä kahdessa viikossa vielä kovasti haastettakaan ole, joten en aio nuolaista ennenkuin tipahtaa. Vasta alustavaa testiähän tämä tähän asti. Luin tuossa juuri suunnitteilla olevasta ihmiskokeesta liittyen aasialaisen puun ainesosaan, joka oletettavasti estää humalan ja krapulan. Itse sanoisin, että myös suomalainen täystipaton estää huomattavan helposti humalan ja krapulan, ainakin jo käynnistetyn ihmiskokeen tähänastisten empiiristen tutkimustulosten mukaan. Hyvä olo, hyvä mieli.
Nimim. Kaksi viikkoa takana, viisikymmentä edessä.
Täs on nyt ollu vähän... Kaikenlaista. Siis että ei ole ehtinyt blogia päivittää - eikä edes miettiä tippaakaan. Töitä, töitä, töitä, ei muuta - muutamaa salitreeniä lukuunottamatta. Epäonnistuneita unirytmin muutosyrityksiä. Välillä on käynyt mielessä, että tulisiko uni paremmin jos ottaisi yömyssyn... Mutta mielessä ei kuitenkaan ole käynyt sitä kokeilla.
Noihin salillisiin ja niitä edeltäviin päiviin ei mitään tippoja olisi tietenkään normaalistikaan mahtunut. Joten ei tarvetta mitenkään normaalia ihmeellisemmille ponnistuksille. Eikä kovasti myöskään tilanteita, joissa olisi joutunut selittelemään ihmettelyn kohteena tai käyttämään voimia itsensä voittamiseen. Eilen jälleen eräässä ilmaisen tarjonnan tilaisuudessa harmitti kyllä hetkisen, mutta taas oli lopulta ilmankin niin hauskaa, ettei sen hetken päästä tuntunut enää missään. Varsinkaan, kun seurakin oli tipatonta ja silti tai juuri siksi erityisen hyvää.
Tänään ovat täyttyneet ensimmäiset kaksi viikkoa tipattomana. Vähän kuin vahingossa tai huomaamatta jopa! Olen ollut usein 1-2kk tipattomilla, ja silloin on kaksikin viikkoa (etenkin nämä ensimmäiset kaksi!) tuntuneet kaikkein vaikeimmilta. Ehkä moninkertaisesti pidempään tipattomaan valmistautuminen henkisesti (ja moninekertaisella juomismäärällä ennakkovarautuminen ns. nestemäisesti...) ovat kypsyttäneet siihen, että tämä kaksi viikkoa ei ole tuntunut missään, vaan on ollut vain tervetullutta.
No, eipä kahdessa viikossa vielä kovasti haastettakaan ole, joten en aio nuolaista ennenkuin tipahtaa. Vasta alustavaa testiähän tämä tähän asti. Luin tuossa juuri suunnitteilla olevasta ihmiskokeesta liittyen aasialaisen puun ainesosaan, joka oletettavasti estää humalan ja krapulan. Itse sanoisin, että myös suomalainen täystipaton estää huomattavan helposti humalan ja krapulan, ainakin jo käynnistetyn ihmiskokeen tähänastisten empiiristen tutkimustulosten mukaan. Hyvä olo, hyvä mieli.
Nimim. Kaksi viikkoa takana, viisikymmentä edessä.
P.S. Tsiisus! 50!!! VIIKKOA!!! Ounou...
maanantai 9. tammikuuta 2012
Suosituksia
Päivä nro 8
Ovatko suositusten mukaiset alkoholimäärät ja alkoholittomuusajat yllättävän paljon vai yllättävän vähän? Itse sanoisin, että on yllättävän pieni määrä, minkä suositukset nimeävät suurkulutuksen rajaksi. Ja on myös yllättävän pieni aikamäärä, mitä tutkijat suosittelevat riittäväksi alkoholittomuusajaksi viikossa.
Joka tapauksessa itseni kohdalla tämä nolla alkoholiannosta viikon aikana ja kahdeksan alkoholitonta päivää putkeen ovat jo nyt saaneet olon paremmaksi kuin mikään minimimäärä alkoholia, tai etenkään tuo suositeltu minimiaika ilman alkoholia. Hyvä niin.
Tänään päivään mahtui sekä suurinta iloa että suurinta potutusta, ja kummankin kokeminen ilman sumuverhoa tuntuu mielessä selkeältä käsitellä. Tosin jälleen on sanottava, että perusmaanantaina tuskin olisi normaalistikaan ollut kummempaa sumuverhoa. Olo on hyvä, mutta ei tässä mitään extreme-kokemuksia vielä ihmetellä. Kuitenkin voi jo suositella.
Eteenpäin!
Ovatko suositusten mukaiset alkoholimäärät ja alkoholittomuusajat yllättävän paljon vai yllättävän vähän? Itse sanoisin, että on yllättävän pieni määrä, minkä suositukset nimeävät suurkulutuksen rajaksi. Ja on myös yllättävän pieni aikamäärä, mitä tutkijat suosittelevat riittäväksi alkoholittomuusajaksi viikossa.
Joka tapauksessa itseni kohdalla tämä nolla alkoholiannosta viikon aikana ja kahdeksan alkoholitonta päivää putkeen ovat jo nyt saaneet olon paremmaksi kuin mikään minimimäärä alkoholia, tai etenkään tuo suositeltu minimiaika ilman alkoholia. Hyvä niin.
Tänään päivään mahtui sekä suurinta iloa että suurinta potutusta, ja kummankin kokeminen ilman sumuverhoa tuntuu mielessä selkeältä käsitellä. Tosin jälleen on sanottava, että perusmaanantaina tuskin olisi normaalistikaan ollut kummempaa sumuverhoa. Olo on hyvä, mutta ei tässä mitään extreme-kokemuksia vielä ihmetellä. Kuitenkin voi jo suositella.
Eteenpäin!
sunnuntai 8. tammikuuta 2012
Ei krapulaa!
Päivä nro 7
On yksinkertaisesti aivan uskomatonta, miten hyvä olo on ihmisellä hauskan baari-illan jälkeen, kun ei ole juonut tippaakaan. Ihanaa, ettei oma tipattomani ole tyssännyt alkuunsa, vaikka välillä huomaakin sellaisia automatisoituneita ajatuksia, kuin "ensimmäiseksi otan kyllä lonkeron" tai "fiilis on vielä vähän hiljanen, mut kyl se tästä vielä lähtee muutaman drinkin jälkeen".
Toistaiseksi en ole ratkaisevalla hetkellä unohtanut projektiani, en perunut päätöstäni, sortunut ympäristön paineessa tai ajautunut automaattivauhtiin. Mutta tässähän olikin vasta tämä ensimmäinen viikko... Mietin tosissani edelleen, että pystynkö tosiaan ja onnistunko. Samalla olen jokseenkin malttamaton sen suhteen, että minkämoinen voikaan olo olla 51 viikon päästä, kun vain yhden viikon seurauksena mieli on näin korkealla!
On yksinkertaisesti aivan uskomatonta, miten hyvä olo on ihmisellä hauskan baari-illan jälkeen, kun ei ole juonut tippaakaan. Ihanaa, ettei oma tipattomani ole tyssännyt alkuunsa, vaikka välillä huomaakin sellaisia automatisoituneita ajatuksia, kuin "ensimmäiseksi otan kyllä lonkeron" tai "fiilis on vielä vähän hiljanen, mut kyl se tästä vielä lähtee muutaman drinkin jälkeen".
Toistaiseksi en ole ratkaisevalla hetkellä unohtanut projektiani, en perunut päätöstäni, sortunut ympäristön paineessa tai ajautunut automaattivauhtiin. Mutta tässähän olikin vasta tämä ensimmäinen viikko... Mietin tosissani edelleen, että pystynkö tosiaan ja onnistunko. Samalla olen jokseenkin malttamaton sen suhteen, että minkämoinen voikaan olo olla 51 viikon päästä, kun vain yhden viikon seurauksena mieli on näin korkealla!
lauantai 7. tammikuuta 2012
Yllytys tekee addiktin
Päivä nro 6
Nyt se on todistettu ja kohdattava. Olen yllytyshullu ja addiktiivinen ihminen.
Myös tipattomana.
Selväähän se, siinäkin mielessä, että koko tämä vuoden tipattomuus -ideakin lähti yllytyksestä, ja vaikka väritänkin tarinaa niin, että lupaukseni pakotettiin minusta ulos kiduttamalla, niin tosiasiassa annoin sen aika helposti ja suhteellisen oma-aloitteisestikin. Sanan pitämisestä tuli niin kova juttu, että addiktoiduin ensin siihen - ja lopulta sitä oli sitten riippuvainen siitäkin, mistä pohjimmiltaan kyse: itsestään huolen pitämisestä ja itsensä voittamisesta. Siitä ajatuksesta, että minkämoisen fiiliksen saakaan irti tekemällä jotakin niin extremeä, kuin olemalla vuoden verran ilman tippaakaan... Kokeilematta ei voi tietää. Ja hei, suorastaan pakko kokea!
Toinen hyvä yllytysaddiktiesimerkki tuli koettua tänään. Olin elämäni ensimmäistä kertaa raveissa. Vermoon mennessäni oli päivänselvää, etten pelaa euroakaan, koska en ymmärrä raveista mitään, ja koska moisiin turhuuksiin ei nyt vaan yksinkertaisesti tuhlata rahaa. Sinne tutun porukan keskelle, kaksi minuuttia kuulumisten vaihtoa totohuumassa hihkuvien ihmisten kanssa ja avot, peli oli selvä. Täysin asiaa ymmärtämättömänä ruksasin pelikuponkeja hulluna ja laitoin rahaa menemään. Tuurilla voitinkin, mutta lopputuloksena jäin silti tappiolle tuplasti voittosummani verran. Ja silti huuma on edelleen hurja, en melkeinpä malta odottaa, että pääsen kokemaan saman uudelleen! Tunnistan aivan selvästi itsessäni humaltumista vedonlyöntijännityksestä vain pienestä yllytyksestä kipinän saaneena. Tilaisuus teki hetkessä addiktin. Taitaa tosiaan olla syytä tarkkailla näitä voimia itsessään. Toisaalta tällaisten voimien ansiosta löytyy puhtia varmasti tipattomaankin, koska voitontavoitteluhuumassa tärkeäksi muodostuu myös ennen kaikkea se itsensä voittaminen.
Päivään kuului jälleen, kuinka ollakaan, myös rooli ilmaisen viinan vieraana. Ihan ensimmäiset näkemäni lonkerot muiden kourassa herättivät pientä haikeutta. Pahus, maistuisipa hyvältä, en voi ottaa edes tuollaista, en yhtäkään, mitä järkeä tässäkin nyt sitten on - jne. Ehkä minut jo vallanneen ravihuuman ansiosta en silti hetken päästä enää oikeastaan edes huomannut, että olin ilman tippaakaan. Oli vain ja ainoastaan hauskaa. En lopulta ehtinyt ajatellakaan alkoholia.
Myöhemmin lempiravintolassani ruokailemassa ja iltaa viettämässä, ihanien makujen äärellä ja ihanien cocktailien lähteillä piti vielä kokea viiden minuutin harmitus siitä, että drinkki ei sisältänyt alkoholia. Tutut drinkkitaiteilijat tosin ovat jo ottaneet tipattomani pienen mukavan kiusan kohteeksi: Juomasta todetaan, että no-siinä-ei-siis-alkoholi-MAISTU tai se tehdään mahdollisimman alkoholillisen drinkin näköiseksi cocktail-laseineen, koristehärpäkkeineen ja pilleineen, jotta jokainen tipattomastani tietävä LUULISI minun retkahtaneen jo alkumetreillä. Tästä läpästä on jo nyt parissa illassa muodostunut niin hauskaa huumoria, että luulenpa saaneeni kokea sen ansiosta sellaisia hauskoja hetkiä, joita ilman jäisin jos tilaisin jotakin normaalia. Ilman kuplivaakin voi siis todellakin olla iloa, vieläpä aivan uudenlaista hauskaa - ja itse asiassa juurikin sen ansiosta, että on ilman. Sitä paitsi, kupliihan se sodakin.
Vietimme iltaa parin ystäväni ystävän kanssa. Toinen heistä sattui myös olemaan tipattomalla. Näin tipatonkuussa ja uuden vuoden lupausten ja vedonlyöntien kulta-aikaanhan tämä ei ole tietenkään tavatonta. Illanistumista helpotti henkisesti se, ettei ollut porukan ainoa outo, ja että ne pari muuta alkoholillistakin olivat kohtuulla liikenteessä eivätkä räkäkännissä. Tipatontoveriltani omin myös uuden juomavaihtoehdon jo kovin kuluttamani sodan, ei niin innostavan kokiksen ja kaikenmaailman mehudrinkkien oheen: Russian ILMAN vodkaa. Sama maku, sama meininki, sama fiilis, ilman sellaisia sivuvaikutuksia, kuin mokat ja krapulat. Mahtavaa!
Kun päivä ja ilta ovat olleet mukavia, ruoka hyvää ja seura loistavaa, on selvästi ilo yllä ja meininki katossa ilman alkoholiakin. Niiden ja hyvän fiiliksen yllyttämänä ei ole minkäännäköistä estettä kuumottaa täysillä tanssilattialla biisistä toiseen. Musiikki ja tanssihan ovat ykkösaddiktioitani, ja se tästä nyt puuttuisikin, jollei niihin pystyisi koukuttamaan itseään ilman alkoholia!
Näköjään ei riipu myöskään mitenkään alkoholista se, törmäänkö tolppaan vai en... Eli juu, kompuroin russian-selvänäkin, enkä tästä lähtien voi enää selitellä asiaa alkoholilla - eikä kukaan muu väittää minun juoneen liikaa, mikäli kömpelöin.
Veljeni oli pakko maistaa juomaani, kun ei uskonut sen voivan olla holitonta, koska minulla oli niin hauskaa. Ravintolansa meininkiä tarkkaillut ravintolapäällikkö bongasi menoni ja totesi: "Kato nyt sua, et sä VOI olla selvin päin!"
Hei, kamoon, voinpa. Helposti. Taidan tarvita addiktioiden huumaa, mutta en silti tippaakaan!
Itseänikin oikein hämmästyttää, miten mahtava ilta oli baarissa ilman alkoholia. Aivan yhtä hauska, ellei hauskempi. Ihan sama meininki - paitsi parempi.
Nyt se on todistettu ja kohdattava. Olen yllytyshullu ja addiktiivinen ihminen.
Myös tipattomana.
Selväähän se, siinäkin mielessä, että koko tämä vuoden tipattomuus -ideakin lähti yllytyksestä, ja vaikka väritänkin tarinaa niin, että lupaukseni pakotettiin minusta ulos kiduttamalla, niin tosiasiassa annoin sen aika helposti ja suhteellisen oma-aloitteisestikin. Sanan pitämisestä tuli niin kova juttu, että addiktoiduin ensin siihen - ja lopulta sitä oli sitten riippuvainen siitäkin, mistä pohjimmiltaan kyse: itsestään huolen pitämisestä ja itsensä voittamisesta. Siitä ajatuksesta, että minkämoisen fiiliksen saakaan irti tekemällä jotakin niin extremeä, kuin olemalla vuoden verran ilman tippaakaan... Kokeilematta ei voi tietää. Ja hei, suorastaan pakko kokea!
Toinen hyvä yllytysaddiktiesimerkki tuli koettua tänään. Olin elämäni ensimmäistä kertaa raveissa. Vermoon mennessäni oli päivänselvää, etten pelaa euroakaan, koska en ymmärrä raveista mitään, ja koska moisiin turhuuksiin ei nyt vaan yksinkertaisesti tuhlata rahaa. Sinne tutun porukan keskelle, kaksi minuuttia kuulumisten vaihtoa totohuumassa hihkuvien ihmisten kanssa ja avot, peli oli selvä. Täysin asiaa ymmärtämättömänä ruksasin pelikuponkeja hulluna ja laitoin rahaa menemään. Tuurilla voitinkin, mutta lopputuloksena jäin silti tappiolle tuplasti voittosummani verran. Ja silti huuma on edelleen hurja, en melkeinpä malta odottaa, että pääsen kokemaan saman uudelleen! Tunnistan aivan selvästi itsessäni humaltumista vedonlyöntijännityksestä vain pienestä yllytyksestä kipinän saaneena. Tilaisuus teki hetkessä addiktin. Taitaa tosiaan olla syytä tarkkailla näitä voimia itsessään. Toisaalta tällaisten voimien ansiosta löytyy puhtia varmasti tipattomaankin, koska voitontavoitteluhuumassa tärkeäksi muodostuu myös ennen kaikkea se itsensä voittaminen.
Päivään kuului jälleen, kuinka ollakaan, myös rooli ilmaisen viinan vieraana. Ihan ensimmäiset näkemäni lonkerot muiden kourassa herättivät pientä haikeutta. Pahus, maistuisipa hyvältä, en voi ottaa edes tuollaista, en yhtäkään, mitä järkeä tässäkin nyt sitten on - jne. Ehkä minut jo vallanneen ravihuuman ansiosta en silti hetken päästä enää oikeastaan edes huomannut, että olin ilman tippaakaan. Oli vain ja ainoastaan hauskaa. En lopulta ehtinyt ajatellakaan alkoholia.
Myöhemmin lempiravintolassani ruokailemassa ja iltaa viettämässä, ihanien makujen äärellä ja ihanien cocktailien lähteillä piti vielä kokea viiden minuutin harmitus siitä, että drinkki ei sisältänyt alkoholia. Tutut drinkkitaiteilijat tosin ovat jo ottaneet tipattomani pienen mukavan kiusan kohteeksi: Juomasta todetaan, että no-siinä-ei-siis-alkoholi-MAISTU tai se tehdään mahdollisimman alkoholillisen drinkin näköiseksi cocktail-laseineen, koristehärpäkkeineen ja pilleineen, jotta jokainen tipattomastani tietävä LUULISI minun retkahtaneen jo alkumetreillä. Tästä läpästä on jo nyt parissa illassa muodostunut niin hauskaa huumoria, että luulenpa saaneeni kokea sen ansiosta sellaisia hauskoja hetkiä, joita ilman jäisin jos tilaisin jotakin normaalia. Ilman kuplivaakin voi siis todellakin olla iloa, vieläpä aivan uudenlaista hauskaa - ja itse asiassa juurikin sen ansiosta, että on ilman. Sitä paitsi, kupliihan se sodakin.
Vietimme iltaa parin ystäväni ystävän kanssa. Toinen heistä sattui myös olemaan tipattomalla. Näin tipatonkuussa ja uuden vuoden lupausten ja vedonlyöntien kulta-aikaanhan tämä ei ole tietenkään tavatonta. Illanistumista helpotti henkisesti se, ettei ollut porukan ainoa outo, ja että ne pari muuta alkoholillistakin olivat kohtuulla liikenteessä eivätkä räkäkännissä. Tipatontoveriltani omin myös uuden juomavaihtoehdon jo kovin kuluttamani sodan, ei niin innostavan kokiksen ja kaikenmaailman mehudrinkkien oheen: Russian ILMAN vodkaa. Sama maku, sama meininki, sama fiilis, ilman sellaisia sivuvaikutuksia, kuin mokat ja krapulat. Mahtavaa!
Kun päivä ja ilta ovat olleet mukavia, ruoka hyvää ja seura loistavaa, on selvästi ilo yllä ja meininki katossa ilman alkoholiakin. Niiden ja hyvän fiiliksen yllyttämänä ei ole minkäännäköistä estettä kuumottaa täysillä tanssilattialla biisistä toiseen. Musiikki ja tanssihan ovat ykkösaddiktioitani, ja se tästä nyt puuttuisikin, jollei niihin pystyisi koukuttamaan itseään ilman alkoholia!
Näköjään ei riipu myöskään mitenkään alkoholista se, törmäänkö tolppaan vai en... Eli juu, kompuroin russian-selvänäkin, enkä tästä lähtien voi enää selitellä asiaa alkoholilla - eikä kukaan muu väittää minun juoneen liikaa, mikäli kömpelöin.
Veljeni oli pakko maistaa juomaani, kun ei uskonut sen voivan olla holitonta, koska minulla oli niin hauskaa. Ravintolansa meininkiä tarkkaillut ravintolapäällikkö bongasi menoni ja totesi: "Kato nyt sua, et sä VOI olla selvin päin!"
Hei, kamoon, voinpa. Helposti. Taidan tarvita addiktioiden huumaa, mutta en silti tippaakaan!
Itseänikin oikein hämmästyttää, miten mahtava ilta oli baarissa ilman alkoholia. Aivan yhtä hauska, ellei hauskempi. Ihan sama meininki - paitsi parempi.
perjantai 6. tammikuuta 2012
5 down, 360 to go
Päivä nro 5
Hyvä uni, parempi mieli. Hyvä treeni, parempi mieli. Hyvä ruoka, parempi mieli. Hyvä leffa, parempi mieli.
Ei mikään vapaapäivä itsellä, vaikka muilla tuntuu olevan. Mutta perjantai ja muiden vapaapäivän ansiosta mahdollisuus jonkin verran relatakin. Onneksi ei tarvitse lähteä mihinkään. Onneksi ei edes niihin ilmaisen viinan bileisiin, jotka taas olisivat olleet kalenterissa. Muut juhlikoot ja juokoot. Itse nautin nyt muutaman tunnin ajan siitä, ettei tarvitse juhlia. Eikä juoda. Yhtään. Kyllä. Nautin.
Ja mietin, miten toinen olo olikaan eilen, kun nyt, näin vuorokausi myöhemmin viimeinen asia, mitä kaipaa, olisi drinkki - täysin eilisen hengen vastaisesti. Hyvä niin.
Hyvä uni, parempi mieli. Hyvä treeni, parempi mieli. Hyvä ruoka, parempi mieli. Hyvä leffa, parempi mieli.
Ei mikään vapaapäivä itsellä, vaikka muilla tuntuu olevan. Mutta perjantai ja muiden vapaapäivän ansiosta mahdollisuus jonkin verran relatakin. Onneksi ei tarvitse lähteä mihinkään. Onneksi ei edes niihin ilmaisen viinan bileisiin, jotka taas olisivat olleet kalenterissa. Muut juhlikoot ja juokoot. Itse nautin nyt muutaman tunnin ajan siitä, ettei tarvitse juhlia. Eikä juoda. Yhtään. Kyllä. Nautin.
Ja mietin, miten toinen olo olikaan eilen, kun nyt, näin vuorokausi myöhemmin viimeinen asia, mitä kaipaa, olisi drinkki - täysin eilisen hengen vastaisesti. Hyvä niin.
torstai 5. tammikuuta 2012
I need a drink!
Päivä nro 4
Nukuin pommiin. Vain 20 minuuttia, mutta senkin seuraukset kyllä huomasi. Tuli kiire. Kännykkä sammuili, jopa kesken puheluiden. Läppäri ylikuumeni ja tilttasi täydellisesti pahimmalla hetkellä. Yhteydet pätkivät niin puhelinverkossa kuin internetissäkin. Kaikki mahdollinen tekniikka tökki. Kaikki juuri kiireisimpänä aamuna. Asiat kestivät kolme kertaa pidempään kuin olin suunnitellut ja kuusi kertaa pidempään kuin olisi pitänyt. Odottelemista. Säätöjä ja vääntöjä ja ajantuhlaamisia. Päällekkäisyyksiä. Ylikuormittumista. Huonoja uutisia. Epätietoisuutta. Väärinkäsityksiä. Jouduin perumaan yhden palaverin viime tipassa saadakseni akuutimmat tulipalot sammutettua. Jouduin perumaan salitreenit viime tipassa samasta syystä. Univelkaa. Väsymystä. Ahdistusta. Henkilökohtaisen elämän haasteita. Vaikeuksia ehtiä syömään. Vaikeuksia ehtiä hengittämään. Vaikeuksia PYSTYÄ hengittämään.
Päivän lopussa ei mikään olisi maistunut paremmin kuin drinkki. Huomasin ajatusten täyttyvän drinkinkaipuusta sitä varmemmin mitä pidemmälle ja pahemmiksi vastoinkäymiset etenivät. Ei todellakaan kyse nyt mistään pään täyttämisestä yörillumisella ja ämpärillisellä alkoholia. Vaan ainoastaan yksi drinkki. Yksi joku jotain. Vaikka pienikin. Normaalisti tällaisen päivän päätteeksi olisikin saattanut maistua yksi lonkero, yksi cocktail tai yksi vodkakarpalo. Ei enempää. No, ehkä toinenkin. Mutta edes yksi. Kamoon, ihan vaan yksi. Se olisi ollut vähintäänkin kohtuullista.
Tuntui vähintäänkin kohtuuttomalta jättää itsensä ilman tippaakaan. Mutta auta armias, jos olisin sortunut jo neljäntenä päivänä. Kyllä minulla nyt sentään sitä enemmän on tahdonlujuutta, vaikka päivä olikin kyllä suorastaan karmea. Olisikohan se sitten kuitenkaan tuntunut vähemmän karmealta loppumetreillä yhden drinkin ansiosta? Sodavesi, hyvä musiikki ja öinen chat-avautuminen ystävän kanssa tuntuivat lopulta helpottavan nekin.
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Maailma on pystyssä edelleen. Päivästä jäi lopulta jäljelle lähinnä kysymys siitä, että miksi ihmeessä tuon kaiken keskellä mielessä kummitteli drinkki. Yksikään.
Nukuin pommiin. Vain 20 minuuttia, mutta senkin seuraukset kyllä huomasi. Tuli kiire. Kännykkä sammuili, jopa kesken puheluiden. Läppäri ylikuumeni ja tilttasi täydellisesti pahimmalla hetkellä. Yhteydet pätkivät niin puhelinverkossa kuin internetissäkin. Kaikki mahdollinen tekniikka tökki. Kaikki juuri kiireisimpänä aamuna. Asiat kestivät kolme kertaa pidempään kuin olin suunnitellut ja kuusi kertaa pidempään kuin olisi pitänyt. Odottelemista. Säätöjä ja vääntöjä ja ajantuhlaamisia. Päällekkäisyyksiä. Ylikuormittumista. Huonoja uutisia. Epätietoisuutta. Väärinkäsityksiä. Jouduin perumaan yhden palaverin viime tipassa saadakseni akuutimmat tulipalot sammutettua. Jouduin perumaan salitreenit viime tipassa samasta syystä. Univelkaa. Väsymystä. Ahdistusta. Henkilökohtaisen elämän haasteita. Vaikeuksia ehtiä syömään. Vaikeuksia ehtiä hengittämään. Vaikeuksia PYSTYÄ hengittämään.
Päivän lopussa ei mikään olisi maistunut paremmin kuin drinkki. Huomasin ajatusten täyttyvän drinkinkaipuusta sitä varmemmin mitä pidemmälle ja pahemmiksi vastoinkäymiset etenivät. Ei todellakaan kyse nyt mistään pään täyttämisestä yörillumisella ja ämpärillisellä alkoholia. Vaan ainoastaan yksi drinkki. Yksi joku jotain. Vaikka pienikin. Normaalisti tällaisen päivän päätteeksi olisikin saattanut maistua yksi lonkero, yksi cocktail tai yksi vodkakarpalo. Ei enempää. No, ehkä toinenkin. Mutta edes yksi. Kamoon, ihan vaan yksi. Se olisi ollut vähintäänkin kohtuullista.
Tuntui vähintäänkin kohtuuttomalta jättää itsensä ilman tippaakaan. Mutta auta armias, jos olisin sortunut jo neljäntenä päivänä. Kyllä minulla nyt sentään sitä enemmän on tahdonlujuutta, vaikka päivä olikin kyllä suorastaan karmea. Olisikohan se sitten kuitenkaan tuntunut vähemmän karmealta loppumetreillä yhden drinkin ansiosta? Sodavesi, hyvä musiikki ja öinen chat-avautuminen ystävän kanssa tuntuivat lopulta helpottavan nekin.
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Maailma on pystyssä edelleen. Päivästä jäi lopulta jäljelle lähinnä kysymys siitä, että miksi ihmeessä tuon kaiken keskellä mielessä kummitteli drinkki. Yksikään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)